Joukkoja johdetaan edestä

Ranskan kansalliskirjastoa (Bibliothèque Nationale de France) on viimeiset viisi vuotta johtanut herra nimeltä Bruno Racine (s. 1951). Innokas johtaja tunnetaan väsymättömänä bibliofiilina, mikä lieneekin sopivaa hänen asemansa huomioon ottaen. Racinen ansiolistalla keikkuu maan kansallisaarteiksi määriteltyjen käsikirjoitusten hankkiminen kirjaston kokoelmiin.

Parisen vuotta sitten Racine osti Casanovan muistelmien alkuperäiset tekstit vaivaisella kahdeksalla miljoonalla eurolla. Myös Michel Foucaultin kirjallinen jäämistö löytyy tänään Ranskan kirjaston hallusta, eikä mistään Yhdysvaltojen huippuyliopiston, Yalen tms. kätköistä, jonne sitäkin oltiin jo kärräämässä.

Tällä hetkellä Racinen intohimon kohteena on Markiisi de Saden ehkä kiistellyin teos, seksuaalisten perversioiden kaunokirjallinen ja filosofinen ensyklopedia Sodoman 120 päivää (suom. 1989). Neuvottelut yksityisen keräilijän kanssa on aloitettu. Pohjahintana on noin neljä miljoonaa euroa.

De Saden käsikirjoitus on kulkenut pitkän ja mutkikkaan tien siitä, kun vankilaan kiukkuisen anopin toimesta suljettu kirjailija tekstinsä aikoinaan kirjoitti. Tämä tapahtui 1785. De Sade piilotteli rullalle käärimäänsä käsikirjoitusta sellinsä kiviseinän uumenissa, ja joutui sen sinne lopulta jättämään, kun hänet siirrettiin juuri ennen vallankumousta toiseen paikkaan. De Sade kuoli 1814 olettaen, että hänelle kovin rakkaaksi muodostunut teos jäi sille tielleen.

Mutta se löydettiin, kursittiin kokoon ja julkaistiin lopulta erään saksalaisen keräilijän muokkaamana versiona 1904. Parikymmentä vuotta myöhemmin suoraan alenevassa polvessa de Sadeen sukulaissuhteessa oleva taiteenkeräilijäpariskunta hankki käsikirjoituksen itselleen ja testamenttasi sen tyttärelleen. Tämä puolestaan luovutti sen heikkona hetkenään eräälle kustantajalle, joka vuonna 1982 meni ja möi sen sveitsiläiselle eroottisen kirjallisuuden keräilijälle.

Markiisi de Sade (1740-1814)

Lukuisten oikeusjuttujen jälkeen Ranskan korkein oikeus määräsi 1990, että käsikirjoitus on palautettava Ranskaan sen alkuperäiselle omistajalle. Tähän ei sveitsiläinen keräilijä tietenkään suostunut. Uusien oikeussalitapaamisten jälkeen, tällä kertaa Sveitsissä, maan oikeusistuin tuomitsi lopulta jutun keräilijän eduksi. Koska tämä oli ostanut käsikirjoituksen hyvässä uskossa, se olkoon hänen omaisuuttaan.

Seuraavan kerran käsikirjoitus putkahtaakin esille tammikuussa 2013, kun samaisen erotiikan ystävän kokoelman perineet jälkeläiset tarjoavat de Saden häijyn kirjan alkuperäistä käsikirjoitusrullaa myyntiin. Tässä kohdin Ranskan "Indy" astuu näyttämölle ja uhoaa tekevänsä kaikkensa saadakseen liitettyä aarteen kirjastonsa kokoelmiin.

Vaikka Racine itsekin myöntää, että de Saden teos on sisällöltään "vastenmielinen", kyseessä on silti "tärkeä historiallinen dokumentti, joka on osa Ranskan historiaa ja maan kulttuuriperintöä". Siksi sen puolesta on käytävä taistoon terhakkaasti: "Jos joku Ranskassa haluaa sen ostaa, joutuu ensiksi selvittämään välinsä minun kanssani."

Tällä hetkellä Racine taisteleekin Sadesta erään varakkaan yksityiskeräilijän kanssa. Miljoonia lyödään pöytään ja pokerinaamat käyvät sotaansa lehtien palstoilla ja arvattavasti vähän muuallakin. Kansalliskirjaston johtajan tavoitteena on hankkia niin paljon rahaa yksityisiltä tahoilta, että Sodoman 120 päivää voidaan lopulta asettaa näytteille kirjastoon, kun Ranskassa vietetään de Saden kuoleman 200 muistojuhlaa.