Sivut

22.11.2016

... mutta älä unohda näitä

Tämä viikko on yhtä suurta Finlandiaa, kun torstaina kukitetaan ja shekitetään voittajat niin lasten- ja nuortenkirjallisuuden, tietokirjallisuuden kuin kaunokirjallisuuden sarjoissa. Ehdolla on 18 teosta ja niiden tekijää, joista kunniaan ja maineeseen nousee kolme. Muiden kohtalona on jäädä maan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon saajien ehdokkaiden listalle, mikä ei ole aivan vähän sekään.

Sitten on vielä se suurempi joukko, joka ei tänä vuonna yltänyt valintalautakuntien laatimille kutsuvieraslistoille, mutta antoi oman laadullisen panoksensa kirjalliseen kulttuuriimme. Sääli ja vääryys olisi jättää heidät huomiotta. Suurin osa Suomessa julkaistua kirjallisuutta kun elää mediahuomion ulkopuolella.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kohdalla kulunut vuosi oli erinomainen. Satoa riitti korjattavaksi asti ja sillä elää pitkälle ensi vuoteen. Kuuden jo ehdokkaaksi nimetyn teoksen oheen mahtuu monia mainioita esimerkkejä siitä, mihin kaikkeen tämä valitettavan usein aliarvostettu kirjallisuuden lajityyppi kykenee. Tässä näistä muutama.

Pienemmille suunnatut kuvakirjat häikäisevät niin muodon kuin sisällönkin suhteen. Sanna Karlströmin ja Marika Maijalan Siilin laulu (S & S) ja Mila Teräksen ja Ilona Partasen Aurinkolinnut (Karisto) piirtävät lavealla ja syvällisellä otteella kuvaa surutyötä tekevän lapsen ja yksinäisyyteen ajautuneen aikuisen mielenmaisemasta. Maailmat kohtaavat toisensa ystävyyden ja iloon antautumisen hetkissä. Lauri Hirvosen teoksessa Inka ja saunaflamingo (Mäkelä) sukupolvien välinen ketju vahvistuu avointen kysymysten ja muistoihin takertuneiden vastausten muodossa.

Elina Hirvosen ja Ville Tietäväisen kuvakirjassa Näkymätön (Lasten Keskus) joukosta poissulkemisen mittakaava on galaksien kokoa, mutta apu siihenkin löytyy lähempää. Pirkko Vainion viehättävän vanhanaikaisen kuvituksen kera hiiri löytää rohkeutensa ja saa siivet (Reino saa siivet, Lasten Keskus).

Reetta Niemelän, Sanna Pelliccionin ja Mia Rönkän tietokirjassa Nähdään majalla, pörriäisagentit (Sammakko) kurkistetaan mehiläisten, ampiaisten ja muiden pistiäisten maailmaan opettavaisella ja sadunomaisella tavalla. Laura Ertimon ja Satu Kontisen tummanpuhuva Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista (Myllylahti) sukeltaa pimeän hetkiin sekä unennäkemisen, yöllisten eläinten ja hiljaisten planeettojen salaisuuksiin. Tietoa  molemmissa tarjotaan ymmärrettävässä, kiinnostavassa ja mielikuvituksellisessa muodossa.

Jukka Itkosen ja Camilla Pentin kuvakirjassa Tiira Tiiraa Tiiraa (Lasten Keskus) esitellään oleellinen linnustomme kepeiden runojen muodossa ja Leena Valmun sekä Lasse Rantasen Probus ja suuri suoliston taistelu (Aula & Co) löytää sisältämme bakteerien ja elimistön suoja-aineiden välisen eeppisen taistelun herruudesta. 

Miikka Pörstin romaani Kaikkien juhla (Tammi) tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman 8-vuotiaan pojan mieleen, jossa elämä on suistua raiteiltaan, kun naapuriin muuttaa vieras perhe. Ennakkoluuloja, kiusaamista ja lapsen ajatusmaailmaa lempeän satiirisesti tarkasteleva tarina ohjaa ja oivaltaa jotakin oleellista. Fantasian äärellä ollaan puolestaan Tuutikki Tolosen Mörköreitissä (Tammi), joka jatkaa siitä, mihin mörköjen parissa päästiin vuosi sitten kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Nyt syöksytään pelkäämättä maan alle ja kohdataan monta outoa ja jännittävää asiaa.

Salla Simukan ensimmäisessä pienille lapsille kirjoitetussa fantasiaseikkailussa Sisarla (Tammi) pelastetaan maailma kylmältä jäältä ja tunteiden pakastumiselta.

Pelko, kauhu, rumuus ja kauneus paiskaavat kättä Magdalena Hain tarinakokoelmassa Haiseva käsi (Karisto). Zombit, ihmissudet, demonit ja monet oudot otukset ja mystiset tapahtumat vyöryvät kirjan sivuilta lukijan silmille, mutta reissussa on matkakaverina myös kaikelle kamalalle naurava kaveri. Ihan tosissaan ei näitä juttuja kannata ehkä sittenkään ottaa.

Mysteerikertomusten sukua on niin ikään Netta Walldénin Kissa nimeltä Kent (Mäkelä). Tyttö etsii salaperäisen salapoliisin kanssa kissaa ja ehkä hieman myös itseään tai jotakin kuitenkin. Tärkeintä on liike ja tunnelma, olkoon se sitten vaikka lyhyt piipahdus Rottakaupungin kujilla. Paul Austeria suomalaisittain ja kaikenikäisille.

Anne-Maija Aalto käsittelee esikoisromaanissaan Syvään veteen (Otava) uskottavasti ja koskettavasti teini-ikäisen tytön murtumista äidin kuoleman ja yksinäisyyden äärellä. Surutyön eri vaiheiden ääreltä löytyy väylä avoimeen veteen ja uskallus tarttua elämään voimalla kiinni. Laura Lähteenmäen Nutcase (WSOY) avaa ovia nuorten verkkotodellisuuteen, bloggaamiseen ja vaikeuteen löytää tie aikuisuuteen, kun tunteet vievät ja vapisuttavat. Mari Kujanpään Emman salainen toive (Otava) on pysähdyttävä kertomus pienestä tytöstä huumeäidin varjossa. Esko-Pekka Tiitinen antaa Neljän tuulen paidassa (Aula & Co) äänen maahanmuuttajataustaiselle pojalle, joka löytää räpin, runon ja rakkauden.

Vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjoista löytyy apetta myös seikkailujen ja toiminnan ystäville. Menneiden aikojen hurttia hurmaa löytyy niin Roope Lipastin Thorin pölystä (WSOY) kuin Juha-Pekka Koskisen merirosvoseikkailusta Benjamin Hawk. Merirosvon oppipoika (Karisto). Reippaita ja kekseliäitä lapsia tarvitaan joskus ratkaisemaan aikuistenkin ongelmat. Koskinen kulkee omassaan Stevensonin Aarresaaren jalanjälkiä, Pertsan ja Kilun tahdissa puolestaan Janne Mäkitalo, jonka Pääkallokiitäjät (Myllylahti) on taidokas mukaelma menneiden aikojen poikakirjallisuuden klassisista asetelmista.  

Kalle Veirton The Next One (Karisto) on suoraviivainen, vetävästi kirjoitettu kertomus yläasteikäisestä pojasta, joka löytää ystäviä ja vaikutusvaltaa nettisivuston ylläpidosta. Samaa rentoa otetta löytyy hieman vanhemmille suunnatusta Harri Veistisen hirtehisestä Kotitekoisen poikabändin alkeet (S & S). Nolojen tilanteiden kavalkadit yhdistettynä itseironiaan ja lempeään huumoriin kannattelevat tarinaa, jossa poikajoukosta löytyy enemmän asennetta ja yritystä kuin pienestä kylästä. J. S. Meresmaan Naakkamestari (Robustos) sijoittuu 1900-luvun alun Tampereelle ja yhdistää fantasiaan vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia. Päähenkilönä on nuori tyttö, joka kolhojen kokemustensa jälkeen löytää elämälleen erikoisen merkityksen. 

Suomalaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta löytyy tahtoa ja voimaa kertoa ystävyyden, yksinäisyyden, ilon ja surun, kuoleman ja syntymän, leikin ja arjen hallitsemasta maailmasta tyylien kirjolla ja useilla väreillä. Kirjallisuutemme perusta on vahvaa betonia. Sen varaan uskaltaa rakentaa vaikka mitä.

1 kommentti:

  1. Hieno bloggaus! Mukana useampi minulle tuttu kirja, joista moni olisi saanut olla ehdokkaiden joukossa. Varsinkin Sisarla sekä Näkymätön tekivät molemmat minuun suuren vaikutuksen ja näille molemmille olisin toivonut erityisesti ehdokkuutta.

    VastaaPoista

Translate