Tsunami teekupissa

Terry Deary (s. 1946) on brittiläinen lastenkirjailija, joka on julkaissut yli 200 kirjaa. Näitä on myyty maailmalla kymmeniä miljoonia. Dearyn tuotanto koostuu lähinnä lapsille suunnatuista historiallisista tietokirjoista. Näistä pohjimmiltaan totuuspohjaisista, vitsikkäitä yksityiskohtia ja mielikuvitusta ruokkivista tarinoista muinaisista taisteluista, hallitsijoista ja hovien juonitteluista kertovista jutuista muokattiin 2009 Horrible Histories -niminen televisiosarja, josta tuli suunnaton hitti saarivaltiossa. Sarja on edennyt jo kolmanteen tuotantokauteensa ja katsojamäärät liikkuvat 400 000:n paremmalla puolella.

Dearyn kertomukset ja niistä tehty sarja kulkevat Monthy Pythonin ja Mustan Kyyn jalanjäljissä, parodisessa lajityypissä, jonka britit niin hyvin hallitsevat. Siinä sivussa lapset oppivat historiaa, naurunpyrskähdysten voimalla.

Vaikka Dearyn kirjat herättävät lähinnä myönteisiä mielikuvia, herra itse osaa ärsyttämisen jalon taidon. Jokunen vuosi sitten hän paasasi lasten koulunkäyntiä vastaan ("kun lapsi täyttää 11, hän oppii tämän jälkeen kaiken tarpeellisen menemällä töihin"), ja samoihin aikoihin myös historiantutkijat saivat toimia Dearyn sylkykuppina. Hän vertasi heitä kieroihin ja omaa etuaan ajaviin poliitikkoihin, jotka esiintyvät asiantuntijoina pyrkien pohjimmiltaan kuitenkin pönkittämään vain oman akateemisen asemansa.

Aivan hiljattain Deary loihe lausumaan, että yleiset kirjastot saavat hänen puolestaan mennä. Ei ole kuulemma enää mitään perusteita sille, että veronmaksajat, kirjailijat ja kustantajat kustantavat palvelun, jonka kirjastoa käyttävät asiakkaat saisivat maksaa omasta taskustaan. "Emme enää elä viktoriaanista aikaa, jolloin kirjastot huolehtivat kansan lukutaidon kehittämisestä." Julkinen tuki olisikin suunnattava sähköisiin lukulaitteisiin. Sen sijaan, että valtiovalta ja kunnat tuhlaavat miljoonia kirjastorakennuksiin, henkilökunnan palkkoihin ja hankintoihin, rahat voitaisiin suunnata mobiiliteknologiaan. Jokaiselle lapselle oma e-lukulaite, jolloin lukeminen voi tapahtua missä ja milloin tahansa.

Useimmat ovat olleet tietenkin äimistyneitä Dearyn näkemyksistä, jo siltäkin kannalta, että hänen omat kirjansa ovat olleet vuosia maan kirjastoista eniten lainattujen teosten kärjessä. Kirjastojen käyttäjinä britit ovat myös ihan kelpo sakkia. Eivät tietenkään pärjää suomalaisille, mutta asukaskohtaisilla lainamäärillä mitattuna (2005) hyvää ruotsalaista tasoa. Kun Suomessa jokainen sielu tekee 19 lainausta per vuosi, Britanniassa (ja Ruotsissa) luku on 6. Tällä määrällä taakse jäävät niin Norja (4), Saksa (4), Ranska (3) kuin Espanja(1).

Deary itse katsoo vain avanneensa keskustelun, jota nyt jotkut kirjailijan nimeämät "pikkusieluiset keskinkertaisuudet" pyrkivät tukahduttamaan. Maailma muuttuu ja kirjastojen on muututtava sen mukana, tai poistuttava näyttämöltä, Deary summaa ja kieltäytyy julkisesta debatista kiireisiinsä vedoten. Kalenteri on täynnä, eikä "minulla ole aikaa turhanpäiväiseen ja -aikaiseen keskusteluun aiheesta, joka ei oikeastaan kiinnosta ketään."

Ja Britanniassa kun ollaan, koko kohu on Dearyn mielestä vesilasin sijasta vain "myrsky teekupissa". Ihmisten tulee maksaa viihteestä, ja sitähän kirjatkin Dearyn mielestä ovat, viihdeteollisuutta.

Brittein saarilta on ennenkin tullut manner-Eurooppaan tuulten mukana levottomia aloitteita (kuten uusliberalismi), joten nyt on syytä olla tarkkana. Ainakin upean kirjastolaitoksemme puolesta.