Palkinnon suuruus on 30 000 puntaa (37 000 €). Voittajalle ojennetaan myös naishahmoa esittävä pronssipatsas (kuvassa). Valintaraatiin kuuluu viisi naista, jotka paitsi että edustavat kirjallisuutta monelta eri kantilta (kirjailijat, kustantajat, toimittajat, tutkijat, kriitikot, kirjakauppiaat, lukijat yms.) ovat myös muilla tavoin meritoituneita. Kriteerinä toimii osoitus "ammatillisesta kyvykkyydestä". Raadin vuosittaisesta valinnasta vastaa palkintoa varten perustettu johtokunta, jossa ylintä valtaa käyttää kirjailija Kate Mosse (Labyrintti, 2005).
Voittajan raati noukkii kaksivaiheisen valinnan kautta ehdokaslistalta. Kesäkuun alkuun sijoittuvia juhlallisuuksia edeltää kuukausien kestävä hermojännitys ja julkiset arvuuttelut siitä, ken saa rahat ja arvokkaan pronssiveistoksen itselleen.
Tämä vuosi heittää siis Orangen historiaan ja jostakin on löydyttävä uudet rahoittajat. Nimikin vaihtunee toiseksi. Mutta tarjokkaita ja ehdokkaita on riittämiin, vakuuttaa Mosse, ja arvelee palkinnon statuksen ja aseman vain vahvistuvan uusien sopimusten myötä. Yhdessä Bookerin ja Costa Bookin (ent. Whitebread) kanssa se kuuluu Britannian tärkeimpien kirjallisuuspalkintojen joukkoon.
Millerin romaanin tyylillisestä arvosta ei liene monellakaan nokan koputtamista, mutta se, miten hän käsittelee Homeroksen Iliaksesta tuttua tarinaa kahden miehen välisestä ystävyydestä, on ollut joillekin liikaa. Miller ei nimittäin jätä mitään arvailujen varaan. Akhilleuksella ja Patrokloksella on intiimi suhde karvoineen kaikkineen, ja kun jälkimmäinen menettää taistelussa henkensä, edellinen hukuttaa murheensa syöksymällä naama punaisena veriseen kostoretkeen.
Kyllähän sielunkumppaneiden ystävyyden todellisesta luonteesta on taitettu peistä ennenkin ja tutkijat ovat muistuttaneet, että se mikä tänään näyttää ja tuntuu homostelulta oli antiikin aikana luonnollinen osa miesten arkea rytmittävää olostelua. Tästä huolimatta paremmin tietävät lukijat ovat sitä mieltä, että Miller vääristelee Homerosta, löytää seksiä sieltä, missä sitä ei koskaan ollut (sic!) ja pilaa Troijan sodan sankarin maineen.
Muistutettakoon, että kysymys on fiktiivisestä hahmosta.
New York Timesin kriitikko tosin moittii myös Millerin tapaa muokata Homeroksesta viihdettä janoavaan aikaamme sopivaa kertakäyttöproosaa. Antiikin henkilöt käyttäytyvät kuin hormoneissaan pörräävät nykyajan teinit ja heidän keskinäistä kanssakäymistään kuvitetaan kököllä dialogilla ja pehmopornolla, josta tyyli on kaukana.
Suurin meteli on silti noussut - kuten aina - palkinnon seksistisestä lähtökohdasta, siis siitä, että vain naisten kirjoittamat kirjat ovat oikeutettuja voittamaan Orangen. Palkinto luotiin aikoinaan vastareaktiona sille, että naiset tuntuivat aina jäävän kirjallisten laukkakisojen viimeisiksi, jos heitä edes huolittiin radalle. Joten näistä lähtökohdista asetelmassa on aina ollut vahva takaisinmaksun -ajatus.
Niin tai näin. Miller varmaankin ansaitsee paikkansa Carol Shieldsin (1998), Lionel Shriverin (2005) ja Zadie Smithin (2006) rinnalla. Ja vaikka Anne Tyler, Toni Morrison tai Margaret Atwood eivät koskaan ole pronssipatsasta käteensä saaneet (ovat tosin olleet ehdokkaina), moni muu on ja entistä suurempi määrä lukijoita luettavakseen upeita tarinoita.
Ehkäpä näistäkin tarinoista osa olisi jäänyt pölyttymään kirjahyllyjen kätköihin, ihan vain siitä syystä, että niiden laatija on nainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti