Tarkoittaa siis sitä, että vain harva kirja päätyy kuluttajan kauppakassiin.
Harjun resepti tilanteen korjaamiseksi on valtiovallan tuki (verotuksen tai muilla keinoin) alan toimijoille. Kyllä hän mainitsee myös kustannustoiminnan jatkuvan uudelleen- ja itsearvioinnin ja viittaa uusiin tapoihin yhdistää kirja ja lukija, mutta muilta osin tuntuu kuin keinot olisivat aika vähissä.
Suomessa ja monin paikoin Euroopassa eletään vielä esisähkökirja-aikaa. Toista on Yhdysvalloissa, jossa on jo nähtävissä esimerkkejä e-kirjan seuraavasta sukupolvesta. New York Timesissa ilmestyi jokin aika sitten kirjoitus, jossa kummasteltiin ja ihasteltiin sitä, että kirja pysyttelee niinkin sitkeästi hengissä. Maailma siirtyy kiihtyvällä vauhdilla verkkoon, mutta henkisesti olemme edelleen tiukasti kiinni painetun sanan ytimessä. Tämä näkyy mm. siinä, että viimeistä huutoa sähkökirjan tuotannossa ovat painettua kirjaa ulkoisesti muistuttavat tekeleet. Amazon kehittää lukulaitettaan ja lupaa lukijalle alkuperäistä kirjan lukemista imitoivan kokemuksen. Applen ohjelmissa elektroniset kirjat ladataan käyttäjän kirjahyllyyn ja kirjojen kansissa näkyvät kirjailijan "omin käsin" rustaamat omistussanat.
Sähkökirjan syntyvaiheen hypetyksestä on siis jenkeissä siirrytty jo pois. Samalla on sanottu hyvästit sen interaktiivisimmille ominaisuuksille. Tekstin, kuvan ja äänen ja käyttäjän vuorovaikutuksen mahdollistamisista on pääosiltaan luovuttu. Useimmat kirjabisnekseen rynnänneet ohjelmointiyritykset ovat kaatuneet.
Tämä ei silti tarkoita paluuta menneeseen. Kirjan kohdalla se tarkoittaa pikemminkin elämistä kaksoistodellisuudessa, jossa toisessa ollaan olevinaan siellä, missä kirjasta on tosiasiassa tullut jo reliikki menneestä maailmasta, taide-esine ja keräilyn kohde.
Tilannetta voinee verrata musiikkiteollisuuteen ja sitä ravistelleeseen siirtymään mustista, litteistä kiekoista cd-formaattiin ja digitaaliseen tallentamiseen. Musiikki ei tässä teknologisessa siirtymässä ole kadonnut minnekään, eikä kirjallisuudenkaan olemassaolo ole uhattuna.
Mutta kirja, jos ei niinkään kirjallisuus tarinankertomisineen, toki muuttaa muotoaan. Kysymys on pohjimmiltaan siitä, mitä lukijat haluavat ja tarvitsevat. Kiinnostavinta puolta viimeaikaisessa kehityksessä edustavat pienet toimijat, jotka muokkaavat ja muovaavat kirjaformaattia uusiksi. Painetusta kirjasta jätetään henkiin sen idea ja ydin ja tarjotaan kuluttajille houkuttelevammassa muodossa osana sosiaalisen median ja oheislaitteiden teknologista verkostoa. Näin toimii mm. Citia, 2012 New Yorkissa perustettu nyrkkipaja, joka on erikoistunut tietokirjoihin ja näistä kirjoittajien kanssa yhteistyössä laadittuihin digitaalisiin alustoihin. "Tell big stories in small pieces" on Citian motto, joka kuvastaa hyvin uuden lukukulttuurin tilaa.
Tässä kaikessa onkin ehkä kysymys tarinankerronnan uusista maisemista. Moni on kääntänyt odottavan katseensa ja toivonsa erilaisiin netissä eläviin yhteisöihin, joissa tarinankerrontaa muokataan niin välineen kuin asenteenkin ehdoilla. Näissä ei ole kysymys siitä, että meidän tulisi valita painetun kirjan ja sähkökirjan väliltä. Päämäärä ei ole tarina ja kehys, jonka se saa, vaan tarinan kertominen. Siten myös käsityksemme kertojana toimimisesta ja lukemisesta ovat muutoksen kourissa. Läsnäolo ympäristössä, jossa tarinoita kerrotaan, on tärkeämpää kuin tarinan omistaminen tai piilottaminen kirjahyllyyn muiden esineiden joukkoon.
Mutta vielä pitkään tulemme vaeltamaan kirjan tulevaisuutta synkistelevällä ja katoavaa lukemisharrastusta murehtivalla suolla. Painettu kirja keskittyy esteettiseen olemukseensa, rakentaa ympärilleen elementtejä, joita ei voi toistaa sähköisesti. Ehkä siitä tulee koriste-esine, jotakin luksusta, johon ei tavallisilla pulliaisilla ole varaa. Heille tarjotaan sitten saman kirjan sähköistä replikanttia, halpaversiota, joka ei ole aivan sama, mutta melkein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti