Lanttulaatikko lopettikin kohtamiten ja seurasi sivusta luumujen joukkokokousta jälkiruoka-astiassa. Luumut uhkasivat jättää lakkovaroituksen, mikäli punaposkiset omenat eivät siirtyisi välittömästi puolentoista sentin päähän heistä. Luumut keräsivät uhoa kyhnyttämällä toisiaan vasten ja mutisemalla rytmikkäästi yhdessä hokien: "Omput pois, niinku jo ois! Omput pois, niinku jo ois!"
Lanttulaatikko sopersi jotakin sovittelevaa ja tervehti sitten porkkanalaatikkoa, joka höyrysi rosollin vieressä juuri uunista tulleena ja kukkeana.
Porkkanalaatikko oli hyväntuulinen. Se kertoili parhaillaan jotakin kaskua rosollille, kun sen toiselta puolelta kuului kimeä nasaali: "Aivan typerää!" Rosollikastike oli käynyt värjäämässä hiuksensa vaaleanpunaiseksi ja yritti nyt kiinnittää kaikkien huomion itseensä. Seurasi kiivas sanaharkka porkkanalaatikon ja rosollikastikkeen välillä.
Solvausten asteelle yltäneen taistelun keskeytti kalja, joka rauhalliseen tyyliinsä pyysi kaikkia hetken aikaa kuuntelemaan uusinta juomalauluaan. Hiljennyttiin ja kaljan täyteläinen basso humisi huoneeseen. Se poukkoili hapesta raskaan ilmapallon lailla huoneen nurkasta toiseen, sai kuuntelijoiden sydämen väpättämään liikutuksesta ja melankoliasta. Kalja lauloi ja kyyneleet valuivat sen silmistä.
Laulun loputtua ei suosionsoituksille meinannut tulla loppua. Sillit läpsyttivät astioissaan, herukkahillot hehkuttivat kiitosta ja sinappi karjui: "Mahtavaa! Tasokasta!" Kalja otti kiitokset vastaan hämillisesti hymyillen. Joku yskähti sen takana. Punaviini pyysi myös saada laulaa. Siihen suostuttiin, tosin vaisuhkoa myöntyväisyyttä osoittaen.
Punaviini otti tukevan asennon, kohotti pitkän, koristellun kaulansa ja sinkautti ilmoille alkutahdit aariasta, joka oli tuttu kaikille jo edellisistä jouluista. Punaviini oli koloratuurisopraano. Sen kirkas, kuviollinen, syöksähtelevä ja aavistuksenomaisen kireä laulutyyli aiheutti lievän paniikin kohottautumassa oleville joululeivonnaisille, mutta muut tyytyivät kohteliaasti nyökyttelemään. Paitsi ryyppy, joka rypisteli hetken otsaansa, kilautti keskeyttämisen merkiksi lusikalla lasia ja ilmoitti aikovansa pitää puheen.
Ryyppy nosti metallisankaiset kakkulat nenälleen ja kohottautui hieman horjuen pieneen mittaansa. Se aloitti: "Raggaat yshtävät. Täshä kohdin ildaa minjulla onn olutt taphana..." Yhtäkkiä leyhähti lämmin tuulahdus kaikkien ylle. Maksalaatikko tuli villisti kiljuen uunista ja sen perässä kinkku, joka laskettiin lanttulaatikon viereen. "Mitenkäs täällä voidaan?", kinkku kysäisi lanttulaatikolta hikeä otsaltaan pyyhkien. Sen takaa kuului maksalaatikon levoton kikatus. Lanttulaatikko ei ehtinyt vastata, sillä samassa se nostettiin uunin ritilälle. Ihana kuumuus täytti sen sisältä asti. Perunalaatikko, joka oli ollut uunissa jo jonkun aikaa, teki lanttulaatikolle tilaa hieman imelästi hymyillen.
Lanttulaatikkoa perunalaatikon luontaantyöntävä ulkonäkö ei häirinnyt. Se tiesi, että pohjimmiltaan perunalaatikko oli hyväsydäminen ja laajakatseinen laatikko, eräänlainen elämänfilosofi heidän muiden, vähemmillä lahjoilla varustettujen joukossa. Yhdessä he päättivät virittää joululaulun.
Myös muu joulupöydän väki yhtyi uunista kuuluvaan lauluun. Maksalaatikko lauloi sen minkä naurultaan kykeni, rusinat ja pähkinät hyräilivät muiden ääntä myötäillen, luumut ja omenat sovinnon tehneinä jo toisiaan kaulaillen. Porkkanalaatikko ihasteli laulun lomassa rosollikastikkeen tupeerausta, kaljan basso kumahteli kuin rumpu, sillit hyppivät ja herukkahillot hytkyttivät lanteitaan. Sinapin väkevä tulkinta peitti osaksi alleen punaviinin kiihkeän fraseerauksen ja ryyppy oli kiivennyt pöydän korkeimmalle kohdalle hoilaten sieltä hirvittävästi sohien jotakin muille vierasta sävelmää.
Kinkku kuunteli kaikkia itsekseen hymyillen. Se huohotti hieman muiden mukana, lopetti sitten, kun ei enää väsymykseltään jaksanut ja nuuhkaisi varovasti ilmaa ympärillään. Onnellinen hymy levisi sen kasvoille. "Tässähän me kaikki olemme", se ajatteli, "kuin veljet keskenään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti