83-vuotiaalla lienee oikeus silti laukoa kohtuuttomuuksia, elämästä noin ylipäätään ja joistakin ilmiöistä erityisesti. Sähkökirjoja hän vihaa. Ajatuskin niistä puistattaa. "Ihan kuin olisi olemassa vaihtoehtoseksiä. Ei sellaista ole. Ei kirjalle ole olemassa vaihtoehtoja. Kirja on kirja on kirja!"
Jotkut kirjailijakollegat ovat erityisiä inhokkeja. Salman Rushdieta - joka erehtyi antamaan Sendakin kirjasta kerran kielteisen arvion - hän nimittelee "kirotuksi paskiaiseksi", Stephen King on "bullshittiä" ja Roald Dahl on parempi kuolleena kuin elävänä: "Julmuus hänen kirjoissaan on vastenmielistä. Pelottava tyyppi. Tiedän, että monet hänestä pitävät, mutta ihmettelen silti. Kuinka hänestä voi tykätä?"
Eikä hänen oma elämänsäkään aina näytä niin ruusuiselta. Pitkäaikainen elämänkumppani kuoli muutama vuosi sitten, lastenkirjailijana ja kuvittajana hän kokee olevansa "idiootti", ei mikään van Gogh tai Monet, vaan aliarvostettu tuhertaja, joka tekee "kakarakirjoja". Ja koko pitkä elämä on mennyt parannellessa rankasta lapsuudesta saatuja haavoja.
Jäljellä on oikeastaan vain kuolema, joka saisi Sendakin puolesta olla jotenkin "viihdyttävä". Mielessä on kuva William Blakesta, jonka kerrotaan loikanneen vain hetkeä ennen kuolemaansa ylös sängystään ja ryhtyneen laulamaan.
Sendak on kuvittanut satoja kirjoja ja julkaissut omiaan toistakymmentä. Teosten myyntiluvut nousevat kymmeniin miljooniin. Ja edelleenkin hän on tuottelias. Kaiken kitinän ohella Sendak myöntääkin olevansa loppujen lopuksi aika onnekas. Hän kuuntelee Schubertia ja Mozartia, lueskelee kirjallisuuden klassikoita (Proust, George Eliot) ja tekee töitä.
Lapsuudesta Sendakille jäivät mieleen vain mielisairaan äidin tempaukset ja työuupuneen isän väsyneet kasvot sekä natsien hirmutekoja ihollaan kantaneiden sukulaisten lauma. Nämä siirtyivät myöhemmin hirviöiksi kirjojen sivuille. Mutta mielessä on myös hetki, jolloin hän löysi hetken kestävän yhteyden näiden nuriltaan menneeseen mieleen.
Joskus 80-luvun alussa Sendak sai tehtäväksi kuvittaa Isaac Bashevis Singerin erään kirjan. Taustatyötä varten hän kävi läpi sukunsa vanhoja albumeita ja löysi sieltä kuvia vanhemmistaan ja näiden perheistä nuorina, täynnä voimaa ja uskoa huomiseen. Kuvitus kirjaan valmistui tältä pohjalta. Kun hän näytti valmista työtään vanhemmilleen, nämä purskahtivat itkuun. "He itkivät. Minä itkin. Se oli siinä. Ja on edelleen."
Hetki tuli, oli ja meni - ja jäi.
Saa lausuja komentteja vaikka niistä ei nuoret niin välitäkään,on elänyt pitkän matkan kun me jokainen ollaan siinä ihässä,toivottavasti joku kunnioittaa.
VastaaPoista