Sivut

1.10.2010

Benjamin

27. syyskuuta, reilut 70 vuotta sitten, Espanjan ja Ranskan rajalla, päätti päivänsä Saksasta paennut filosofi Walter Benjamin (1892-1940). Juutalaisena kirjailijana hän oli elänyt veitsen terällä jo pitkään. Kun kiinnijääminen näytti väistämättömältä, Benjamin teki oman ratkaisunsa ja otti yliannostuksen morfiinia.

Benjamin oli saksalainen filosofi, esseisti, yhteiskunta- ja mediakriitikko, kääntäjä, taiteentutkija ja ties mitä vielä. Hänen kuolemansa merkkipäivä meni ohi Suomessa, ja varmaan monessa muussakin maassa.

Se unohtui myös tämän blogin kirjoittajalta.

Kuitenkin Benjaminin merkitys nykypäivän taidekriittiseen ja filosofiseen keskusteluun on ollut huomattava. Hänen näkemyksensä medioituneen maailman ymmärtämiseen on ohjeistanut niin eurooppalaista kuin pohjoisamerikkalaista kulttuurin tutkimusta perustavalla tavalla. Postmodernismin ja jälkistrukturalismin teoreetikot omivat juuri Benjaminilta näkemyksensä massakulttuurin tuotteistumiseen tai kapitalismin kritiikkiinsä.

Mutta maineella on hintansa. Die Welt -lehdessä saksalainen Stephan Wackwitz (s. 1952) ihmettelee ja hieman irvaileekin Benjaminin suunnatonta ihailua jälkipolvien kirjoituksissa. Kirjoittaja, johon hänen elinaikanaan suhtauduttiin vähätellen, on tänään yhteiskuntateoreettisen ja humanistisen tutkimuksen apostoli, jota siteerataan aina, kun se vain on mahdollista, ja myös silloin, kun se asiallisesti ottaen on mahdotonta. Wackwitz ottaa esimerkeiksi Benjaminin aforistiset, kaunokirjalliset tai yksityiselämäänsä kuvaavat kirjoitelmat, joista haetaan todistusvoimaa tieteellisille spekulaatioille ja väitteille.

Wackwitzin mielestä Benjaminista on tullut, ainakin saksankielisellä alueella, melkeinpä kirjallinen tabu, jonka näkemyksiä ei pitkään uskallettu kyseenalaistaa, ja jota kaikissa yhteyksissä kohdellaan kuin sen lopullisen totuuden tuojaa.

Nekrologissaan Wackwitz nostaa esille ne seikat, joista aikalaiset Benjaminia kritisoivat (tieteellisessä ja tutkimuksellisessa mielessä) ja aprikoi tämän myöhempää menestystä akateemisessa maailmassa. Hän löytääkin syyn Benjaminin tavassa sitoa toisiinsa sosialismia, uskonnollisuutta ja mediakriittisyyttä. Se upposi 60-luvun nuorisoon, vallankumousromantiikkaa ja kriittisyyttä yhdistäviin piireihin. Benjaminin merkitys filosofina perustuu siten siihen, miten häntä alettiin myöhemmin tulkita.


Mutta tyylitietoisena kirjoittajana, Wackwitz huomauttaa, Benjamin oli ja on verraton. 20-luvun saksalaisjuutalaisen kirjallisen kulttuurin taitajana Benjamin edustaa sen tärkeintä, upeinta ja myös myöhäisintä jatkumoa.Vaikka hänen teoreettisista malleistaan ja näkemyksistään uskalletaan jo tänään virittää kriittistäkin polemiikkia, tekstintekijänä Benjamin lukeutuu mestarien luokkaan.

Tähän ei, kuten M. A. Numminen sen ehkä sanoisi, eläin pysty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate