Luin jokin aika sitten Virginia Woolfin ikimodernin Mrs Dallowayn ja ryhdyin googlaamaan sen perään. Wikipedian ja erinäisten kirjablogiosumien väliin ilmestyi jokin, jonka nimi oli Shmoop. Sen takaa paljastui yhdysvaltalainen koulutuspalveluja tarjoava yritys, joka lupaa "puhua opiskelijan kieltä" (We speak students). Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen kunnianhimoisena tavoitteena on viedä koulu ja koulutus uudelle vuosituhannelle.Koulutuksellisten asenteiden muuttaminen on yksi Shmoopin tärkeimmistä tavoitteista. Ja sen iskostaminen kaikkien mieleen, että oppiminen voi olla hauskaa ja helppoa. Digipedagogisena alustana Shmoop onkin saanut paljon tunnustusta emämaassaan. Oppilaille se tarjoaa helposti omaksuttavia opetuksellisia kokonaisuuksia ja opastusta opintojen äärelle, opettajille käyttökelpoisia oppimateriaaleja ja muille iloa ja ylpeyttä siitä, että kouluissa opitaan heidän avustuksellaan entistä enemmän.
Shmoopin taustalta löytyy akateemisesta sivistyneitä ja edistyneitä opettajia ja tutkijoita, joiden ote aiheeseen on rento ja vitsikäs. Verkossa tarjottavat kurssit ulottuvat matematiikasta biologiaan, historiasta taiteisiin ja kieliin. Kohderyhmänä ovat lähinnä lukioikäiset nuoret.
Kirjallisuus muodostaa oman vahvan ytimen Shmoopin tarjontaan. Siksi myös virtuaalimatkani rouva Dallowayn matkassa johti näille sivuille. Woolfin romaania aukivääntävän kokonaisuuden ohella Shmoopista löytyy vaikuttava kokoelma maailmankirjallisuuden merkkiteoksia analysoivia tekstejä. Ja tyyli on lennokasta. Gilgamesh on perua Indiana Jonesin (tai hänen kadonneen veljensä tai jonkun) löytöretkistä, Anna Karenina on vähän kuin Twilightiin olisi lisätty ripaus politiikkaa, Shakespearen Hamlet on identiteettiongelmiensa kanssa kärvistelevä teini (pukeutuu mustaan ja höpisee itsekseen) ja Dumas'n Kolme muskettisoturia on kaukaista sukua Tom Cruisen ja muiden supersankareiden tähdittämille seikkailutarinoille.
Ja niin edelleen.
Woolfin tarina ylhäisen seurapiirirouvan vuorokaudesta taasen selittää (ehkä) sen, miksi Jack Bauerin kahdenkymmenenneljän tunnin taistelu terroristeja vastaan on edelleen hyvä idea.Kuten esimerkeistä saattaa todeta, Shmoopin tekijät eivät tärkeile. Esimerkit haetaan sieltä, minkä kuvitellaan olevan lähellä nuorten kokemusmaailmaa, ja mistä heidän arvellaan olevan kiinnostuneita. Asiasisällöistä ei silti tingitä. Woolfin ja muidenkin kirjailijoiden ja heidän teostensa kohdalla tietoa annetaan niin kirjoittamisajankohdan yhteiskunnallisesta tilanteesta ja tyylillisistä vaikutteista, sukelletaan teosten lähilukuun teemojen, henkilöiden, juonen ja kerronta-analyysien kautta sekä opastetaan jatkolähteiden äärelle. Mukana on myös tietokilpailu, jonka avulla voi testata tiedollista omaksumiskykyään sekä esseen kirjoittamiseen opastava menetelmäkartta.
Pientä maksua vastaan tarjolla on niin ikään oivallista materiaalia opettajille, jotka haluavat puristaa maailmankirjallisuuden merkkiteoksista viimeisenkin mehutipan oppilaidensa tiedonjanoisille huulille.
Ja kunkin klassikkoteoksen yhteydessä tekijät esittävät sekä itselleen että nuorille lukijoilleen peruskysymyksen: Mitä välii? (Why should I care?).
Sivuston tekijöiden ote opettamiseen on rento, käytännönläheinen ja keskusteluun houkutteleva. Informaation jakoa seuraa aina liuta sisältöön pureutuvia kysymyksiä sekä väitteitä, joiden tehtävänä on käynnistää keskustelu vaikka sosiaalisessa mediassa.
Ei tämäkään pedagoginen lähestymistapa varmaankaan kaikkia miellytä. Mutta hyvä yritys silti. Säilyttää edes jotakin ja jossakin muodossa melkein jo näkymättömiin painunutta kulttuurihistoriaamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti