Kuten ei Vermeerin taiteenkaan.
Yhdysvaltalaissyntyinen Chevalier tavoittaa romaanissaan oivallisella tavalla kuvaamansa taiteilijan taulujen pysähtyneen asetelmallisuuden, jossa aukipurettavat tarinat odottavat kertojaansa. Historiallisista lähtökohdista Chevalier rakentaa fiktiivisen kertomuksen vaatimattomasta piikatytöstä, joka päätyy taiteilijan malliksi ja jonka liikkeeseen pysähtyneet kasvot vilkaisevat meihin vielä satojen vuosienkin takaa.
Kukaan ei tiedä, kuka Vermeerin kuuluisan kuvan tyttö oli tai miten hänestä tuli taiteilijan malli. Chevalier on tietävinään ja hyödyntää samalla romaanikirjailijan vapauttaan käyttäen henkilöitään jonkin näitä suuremman aiheen tukirankana. Historia puhuu hiljaisessa katseessa, toiveissa joita ei milloinkaan lausuta ääneen, rajoissa joita me noudatamme tai joita vastaan yritämme taistella.
Kirjan ilmestyessä Chevalier sai kiitosta siitä, että malttoi jättää tarinansa romanttisen lähtökohdan vähemmälle huomiolle. Historialliselle fiktiolle tyypilliseen faktojen ja kulttuuristen anekdoottien helmasyntiin Chevalier ei myöskään sortunut. Jäljelle jäi itse asiassa vain pieni tarina siitä, mitä on olla toisten katseen kohteena ja mitä tapahtuu, kun yrittää katsoa takaisin.
Pieni tarina, suuri kuva. Ja katseenvangitsijana tuo valkea täplä, joka taistelee huomiostamme hartioille valahtaneen huivin ja aukiraottuneiden huulten kanssa.
Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru. Suom. Arja Gothoni. Otava 2001.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti