Kirjailijan mielipide

Perjantaina perulainen Mario Vargas Llosa (74 vuotta) pokkaa itselleen Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Yhteiskunnallisistakin romaaneistaan ja aiheistaan tunnettu kirjailija on hiljattain ottanut kantaa - kysyttäessä, oletan - mm. tapaukseen Wikileaks.

Poliittisesti valveutuneena ihmisenä Llosa on tietenkin sitä mieltä, että kaikenlainen avoimuus ja siihen tähtäävät toimet ovat tärkeitä, demokratian puolustamisessa. Mutta asiaan liittyy myös piirteitä, jotka tekevät tietomurtotapauksesta kimurantin. Mitä voimakkaammin valtio saa vastaansa omaan toimintaansa kohdistuvaa uhkaa sitä vaarallisemmaksi sen toimet käyvät.

Joten, demokratian väsymättömät puolustajat voivat tahtomattaan kuulua myös sen pahimpiin vastustajiin. Totalitarismia toteuttavat tahot eivät piittaa julkisuuskuvan menettämisestä, he ovat sen jo menettäneet. Mutta länsimaiset demokratiamme, Yhdysvallat etunenässä, tehnevät kaikkensa säilyttääkseen edes itsellään mielikuvan maastaan avoimena yhteiskuntana.

Minäkuvan sortuminen ei ole koskaan leikin asia. Maabrändistä kannetaan huolta muuallakin kuin meillä. Vaikka väkisin.

Silmiini ei ole tähän mennessä osunut suomalaisen kirjailijan kannanottoa "wikigateen". Ajatellaanko, että se ei meitä niinkään kosketa? Ajatellaanko?

Let's have a (Tea)party!

Paljon puhetta ja murinaa on kertynyt nyky-Yhdysvaltoja värittävästä konservatiivisesta teekutsu-liikkeestä. Viimeisimmässä London Review of Books -lehdessä brittiläinen akateemikko Christopher Prendergast kaivaa esille liikkeen yhteiskuntafilosofista taustaa ja on löytänyt sieltä mielenkiintoisen tyypin.

Kyseessä on ranskalainen filosofi Frédéric Bastiat (1801-50), jota kukaan ei tunne edes miehen kotimaassa, mutta teekutsuliikkeen keskuudessa hän herättää vakaata kunnioitusta.

Bastiatin nimi kaivettiin naftaliinista joskus kylmän sodan aikana, kun Yhdysvalloissa haettiin talouspoliittista tukea taistelussa sosialismia vastaan. Myöhemmin hänen ihailijoihinsa kuuluivat niin Reagan kuin Margaret Thatcher Britanniassa.

Monille nykyamerikkalaisille konservatiiveille Bastiatin ajatukset ovat musiikkia korville. Hänen mielestään valtion ainoa tehtävä on taata yksilölle mahdollisuus toteuttaa itseään ja kerätä omaisuutta. Kaikki yritykset estää ihmistä toteuttamasta vapaata tahtoaan ovat tuomittavia. Siksi hän suhtautui nihkeästi mm. verotukseen ja siihen sisältyvään varojensiirtoon (onko oikein ottaa toiselta jotakin hänelle kuuluvaa ja antaa se toiselle, jolle se ei kuulu?) ja tietenkin kaikenlaisiin sosialistisiin aatevirtauksiin.

Prendergastin mukaan jotakin Bastiatin näkemysten villistä luonteesta kertoo hänen kielteinen suhtautumisensa latinan opiskeluun. Bastiat oli nimittäin löytänyt yhteyden latinan kielen opiskelun ja filosofin mielenrauhaa järkyttäneiden sosialismia agitoivien vallankumouksellisten välillä. Näiden inho porvarillista yhteiskuntaa kohtaan oli ajattelijan mukaan perua heidän tuntemastaan vastenmielisyydestä opiskella kieltä, jota käytettiin Rooman orjayhteiskunnassa.

Odotettavissa onkin, Prendergast ennakoi, että teekutsuliike lähtee kieltämään antiikin kielen ja kulttuurin opetuksen kouluissa ja yliopistoissa. Sehän saattaisi saada meidät ajattelemaan tuhmia.

Pepin isosisko

Muutama päivä sitten ystävämme Peppi Pitkätossu täytti 65 vuotta. Astrid Lindgrenin luoman tyttöhahmon yhteydessä on harvemmin viitattu niihin kirjallisiin esikuviin, joiden myötä Pepistä kehittyi se anarkistinen, vallankumouksellinen ja sovinnaisia tapoja kyseenalaistava karikatyyri, jonka me niin hyvin jo tunnemme.

Eräänä tällaisena toimivat kanadalaisen L. M. Montgomeryn (1874-1942) Anna-kirjat (1908-21), joiden ensimmäinen osa käännettiin ruotsiksi heti ilmestymistään seuraavana vuonna. Punatukkaisesta, pisamanaamaisesta, puheliaasta, herkästä ja vahvan mielikuvituksen omaavasta neidistä tuli esikuva kirjoja nuoruudessaan ahmineelle Lindgrenille, ja myöhemmin myös malli hänen tunnetuimmalle kirjalliselle henkilölleen.

Montgomeryn tavoin Lindgren teki sankaristaan kanssaihmisiä kauhistuttavan ja itsetunnoltaan vahvan hahmon, jossa on kuitenkin kulmikasta toimintaa silottavaa pehmeyttä ja herkkyyttä. Montgomeryn ja Lindgrenin teosten tuotantohistoriassa on niin ikään yhtäläisyyksiä. Nihkeän alun jälkeen kirjojen suosiolle ei ole ollut rajoja. Molempien kirjoja on käännetty kymmenille kielille, myyntiluvut kulkevat sadoissa miljoonissa ja niiden ympärille rakennettu turistibisnes on vaikuttava.

Ruotsissa Lindgreniä alkoi myös 40-luvulla kustantaa sama yhtiö, jonka listoilta löytyivät jo ennen tätä Montgomeryn kirjat.

Kanadalaisten omalla "Pepillä" on siis ikää reilu sata vuotta. Kirjallisuuden maailmassa sukulais-suhteet kuuluvat asiaan. Äidit, isät, sisarukset, serkut ja kaimat seuraavat silmät kovana toistensa tekemisiä ja yrittävät löytää paikkansa meluisassa perheessä. Useimmiten siihen riittää se, että malttaa hetkeksi kuunnella, mitä toinen yrittää sanoa.

Aiheesta lisää: Welt