14.2.2016

Jalanjäljillä

Tommi Kinnusen lento suomalaiselle kirjatähtitaivaalle tuo mieleeni tapauksen Jean Rouaud (s. 1952). Pariisilaisesta lehtikioskin myyjästä tuli 90-luvun alussa yhdessä rytäkässä ranskalaisen romaanitaiteen sankari, kun hänen esikoisteoksensa Kunnian kentät (1990, suom. 1992) singahti ilmoille kuin tyhjästä. Rouaudin kolmen sukupolven ylitse ulottuvaa pienimuotoista sukuromaania ylistettiin "vuosikymmenen kirjaksi" ja kirjoittajaa itseään ranskalaisen kirjallisuuden tradition uudistajaksi.

Vastaavankalaisia mainesanoja on kuultu myös Kinnusen esikoisteoksen (Neljäntienristeys, WSOY 2014) ympärillä, suomalaiseen kehykseen vietynä, luonnollisesti.

Rouaudin kohdalla innostuttiin erityisesti hänen lyyriseen, yksityiskohtien ja visuaalisuuden kautta etenevään kerrontaansa, josta on riisuttu pois kaikenlainen kielellinen kikkailevuus. Jälkimmäisestä ranskalaiset lukijat olivat saaneet yliannostuksen jo manalle menneiden nk. "uuden romaanin" mestareiden myötä. Rouaud sijoittaa tarinansa etäälle Pariisista, syrjäiseen Loiren laaksoon. Nykyhetki ja menneisyys kohtaavat mieleenpainuvien henkilöhahmojen ja heidän elämäänsä kuvaavien tarinoiden muodossa. Suuret historialliset murrokset maailmansodista lähtien muokkaavat ihmisten ajatusmaailmaa ja kerronnan keskiössä kulkevat ihmisyksilöiden teot, tavat ja tunteet. Kertojan kosketus kuvattuihin ihmisiin on ymmärtävä ja intiimi.

Rouaud kertoo enemmän tai vähemmän paljastavasti oman sukunsa vaiheista. Suuri tarina etenee vahvasti kuvitettujen episodien myötä, joissa ei aina noudateta ajallisen kronologian vaatimuksia. Lukijalle syntyy tuntuma menneisyyden ja nykyisyyden samanaikaisesta läsnäolosta ja elämää lopullisesti määrittävien kohtaamisten ja hetkien merkitsevyydestä.

Esikoisestaan Rouaud sai Ranskan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon (Goncourt), kasvavan lukijakunnan ja kansainvälisen maineen. Trilogiaksi aiotusta kokonaisuudesta kasvoi kymmenessä vuodessa viisiosainen sarja ja tuntemattomattomuudesta ponnistaneesta kirjallisesta lahjakkuudesta "rakastettu kertoja", kuten klisee kuuluu.

Rouaud on sittemmin hieman irtaantunut sukusaagastaan ja modifioinut myös kerrontatyyliään monipuolisempaan ja itsetietoisempaan suuntaan. Mutta kyky siirtää yksityiset tunteet, muistot, huomiot yleisinhimillisyyttä heijastavaksi sanataiteeksi on se taika, josta hänet edelleen muistetaan. Suuret teemat rakkaudesta, yksinäisyydestä, tarpeesta löytää yhteys menneisiin sukupolviin ja ymmärtää kadonneen ajan läsnälo nykyhetkessä, antavat romaanisarjalle rytmin, jota tarkasti rakennetut henkilöhahmot hengittävät sisäänsä.

Parissakymmenessä vuodessa Rouaudin teokset eivät ole menettäneet mitään tehostaan. Maailma on toki muuttunut noista ajoista, kirjallisuus sen myötä. Yksilön ääriviivat piirretään nyt ehkä vieläkin paksummalla viivalla näkyville kuin aiemmin. Samalla taustalla häilyvä kollektiivi nähdään mieluummin ihmisen henkilökohtaista ja yksilöllistä kasvua rajoittavana kuin sitä selittävänä voimana.  Maailma on, kuten meistä kukin omana erityisryhmänään sen näkee, kokee ja tuntee.

Rouaudin ja Kinnusen välillä on muitakin erottavia tekijöitä kuin maantiede tai sukupolvi. Mutta molemmat tuntuvat hakevan ponnistusvoimaa samankaltaisesta kerronnallisesta maaperästä. Siinä ihmisen elämä taittuu kuin prisman lävitse tarkasteltuna moneen suuntaan ja rivien väliin muodostuu valospektrin levyinen tulkinnallinen aukko.

Aika näyttää mihin suuntaan Kinnunen luomaansa tarinakokonaisuutta kehittää. Ehkä toista seuraa vielä kolmas kirja ja sitäkin vielä jokunen. Ja ehkä sivullisuutta alleviivaavat teemat saavat rinnalleen muita värejä. Että saisimme ihmetellä ja ihastella valon kaikkia aallonpituuksia.


2 kommenttia:

  1. En jaksa uskoa, etteikö Kinnunen tekisi sukutarinasta trilogiaa. Pessimistinä en uskonut, että Lopotti saavuttaa Neljäntienristystä, mutta onneksi olin väärässä. Nyt sitten uskon, että jatkoa tulee, sillä eihän tarina voi päättyä Tuomaksan ja Oskun kokemaan vääryyteen, eihän!

    Hienosti sanottu: " Siinä ihmisen elämä taittuu kuin prisman lävitse tarkasteltuna moneen suuntaan ja rivien väliin muodostuu valospektrin levyinen tulkinnallinen aukko."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena, epäilen ja toivon minäkin, että uskosi saa vielä vahvistusta.

      Poista

Translate