Minun Kafkani

Kuten hyvin tiedämme, Franz Kafkan hyvä ystävä Max Brod jätti aikoinaan omaan arvoonsa kirjailijan viimeisen toiveen ja päätti säästää Kafkan käsikirjoitukset nuotiolta. Tuon petturuuden ansiota lienee ainakin se, että minulla - kuten miljoonilla muilla - on kahvimuki, jossa lukee jotakin Kafkaan liittyvää. Niin, ja se t-paita.

Brodin laittamattomasta teosta on taitettu peistä jo kohta sata vuotta, mutta eittämätön tosiasia tietenkin on, että ilman sitä maailma olisi menettänyt yhden Kafkan ja saanut ehkä tilalle tusinan onnettomia tunareita. Siis ne samat ahdistuksen, yksinäisyyden ja vinon maailmankuvan raskauttamat raapustajat, jotka se sai joka tapauksessa.

Viimeisen käänne Kafka-koodissa tapahtui 2007, kun Max Brodin sihteeri ja rakastajatar otti ja kuoli. Brod oli nimittäin testamentannut Kafkan jäämistön tälle ja tämä edelleen kahdelle tyttärelleen. Tyttäret päättivät pistää rahoiksi ja tarjoutuivat myymään käsikirjoitukset kilohinnalla ja parhaiten tarjoavalle. Omena ei tässä tapauksessa ollut tosin pudonnut kauaksi puusta, koska tyttöjen äiti oli luopunut Oikeusjutun käsikirjoituksesta jo 1988. Kauppahinta oli ollut reilu 2 miljoonaa dollaria.

Asian käsittely on vielä kesken, koska kiistaan on liittynyt korkean tason toimijoita. Israelin kansalliskirjasto ja Saksan kirjallisuusarkisto vaativat kumpikin Kafkan jäämistöä itselleen. Edellinen sen perusteella, että Kafka oli juutalainen ja hänen tuotantonsa on modernin Euroopan juutalaista kirjallista perintöä. Jälkimmäinen siltä pohjalta, että Kafka kirjoitti tuotantonsa saksaksi ja se on näin keskeinen osa saksankielisen kirjallisuuden historiaa.

Asian tekee mutkikkaan riemukkaaksi, suorastaan kafkamaiseksi, se että Kafka oli itse asiassa tsekkiläinen kirjailija, joka kyllä kirjoitti saksaksi, mutta kovin huonosti ja itsensäkin mielestä epävarmasti. Saksasta hän tunsi parhaiten Berliinin, senkin vain lyhyen vierailun perusteella. Totta, hän oli juutalainen ja jonkin aikaa kiinnostunutkin jiddisinkielisestä teatterista ja kulttuurista. Mutta juutalaisuuteen tai sionismiin hän suhtautui vähintäänkin varauksellisesti, eikä voinut kuvitellakaan itseään Palestiinaan, jonne monet tuon ajan juutalaisaktivistit haikailivat.

Joten, jos joku väittää omistavansa Kafkan, hänellä voi olla vaikeuksia esittää todisteita väitteensä tueksi. Kafkan kirjoituksiahan ei edes pitäisi olla olemassa, eikä nuori herra viihtynyt oikein kansallisessa tai kielellisessä roolissaankaan. Synnyinmaassaan Tsekissä hän edusti kielellistä ja rodullista vähemmistöä, ei mennyt koskaan naimisiin, eikä jättänyt jälkeensä lapsia.

Itse asiassa, se mitä nämä Kafkan papereiden kanssa aprikoivat tyttäret ovat tekemässä, kuulostaa sopivan absurdilta. Luulen, että Kafka olisi tästä pitänyt. Että hänen koko tuotantonsa pistetään myyntiin kirjalliselle lihatiskille. Ostaja määrätköön tavaralle kilohinnan. Ja valmistakoon siitä sitten itselleen jotakin syötäväksi kelpaavaa.

Aiheesta enemmän: Judith Butler: Who Owns Kafka?