Elmo!

Suomalaista urheiluhulluutta - tai hulluutta yleisessä merkityksessä - on tuskin kuvattu sen paremmin kuin Juhani Peltosen kuunnelmassa Elmo (1977). Muistan vielä hämärästi ensikokemukseni kuunnelman parissa, radion totisen ulkokuoren ja sieltä kuuluvan hervottoman, räiskyvän, absurdin sanallisen ilotulituksen. Ja se oli vielä sitä aikaa, kun toosasta harvemmin tuli mitään hymyilyttävää.

Nyt uudestaan koettuna Elmo toimii edelleenkin. Peltosen verbalistiikka on ylittämätöntä ja Kainalniemen Hikeä edustaneen urheilusankarin saaga kaikkine ylilyönteineen kuin suomalainen versio Rabelais'n renessanssiajan poskettomista jättiläistaruista.

Paljossa on kiittäminen kuunnelman pääosanesittäjiä. Lyly (Jarno Hiilloskorpi) ja Immo (Kauko Helovirta) hehkuttavat Elmon sankarisuorituksia esikuvansa (Tiilikainen, Noponen) jättiläisenloikalla ylittäen. Urheiluselostajien kaikki helmasynnit (liioittelu, muiden kuin suomalaisten suoritusten väheksyntä, kansallistunteen paisuttaminen, kaunopuheisuus, huutaminen ja viisastelu) kuitataan otteella, joka puristaa mutta ei kurista. Kuten onnistuneeseen satiiriin kuuluu, jutun viisaus, jos sitä on, jää kokijan ratkaistavaksi.

Ja taas Elmo kaatuu sadan metrin pyrähdyksen, mutta nousee ylös ja voittaa olympiakultaa uudella maailmanennätyksellä. Talvikisoissa hän ottaa kullan 50 kilometrin hiihdossa, vaikka käy nokkaunille kesken kisan. Piippua mielellään polttavan urheilijan urotekoihin kuuluvat myös jalkapallon maailmanmestaruuskisojen loppuottelu Elmo vs. muu maailma, jääkiekkofinaali Kanadaa vastaan ja keihäänheiton kirkkain mitali yli sadan metrin heitolla.

Ynnä muuta. Kuten se, että Elmo ei pidä Porilaisten marssista eikä kansallislaulustamme. Voittonsa hetkellä hän haluaa mieluummin kuunnella Järnefeltin Kehtolaulun tai Lauri Pohjanpään runoon sävelletyn Kaksi vanhaa varista, Irina Milanin esittämänä. Haastattelussa hän kertoo saavutustensa sijasta omenanviljelyn salaisuuksista.

Peltonen kirjoitti parikin kappaletta näitä Elmo-kuunnelmia sekä romaaniversion samaisesta aiheesta (Elmo, 1978). Vuonna 1981 näiden pohjalta tehtiin televisioelokuva Muistoja Elmosta, joka käänsi kirjailijan hymyilevän pilkan totiseksi sormella osoitteluksi. Se oli jälkijättöistä 70-lukua, kun yhteiskunta oli rakenteellisesti mätä ja yksilö kapitalistisen logiikan vammauttama uhri. Vasta myöhemmin 80-luvulla etusormen tilalle nousi keskisormi.

Elmon kestävyyttä voi testata Ylen Elävästä arkistosta.