Vielä sata vuotta sitten koko talo yläkerran makuu- ja oleskeluhuoneineen oli hyvin toimeentulevan, poliittisesti aktiivin lakimiehen ja tämän nelilapsisen perheen koti, jossa oli totuttu korkeantason vieraisiin, niin kotimaan kuin ulkomailta saapuviin taiteilijoihin ja poliittiseen eliittiin. Kunnes tuli vuosi 1917 ja vallankumous. Perhe pakeni ensiksi Krimille, sitten Englantiin ja Saksaan. Berliinissä venäjänkielistä emigranttilehteä toimittanut isä murhattiin 20-luvun alussa.
Kirjailijauraansa jo Pietarissa aloitellut ja Saksassa nimeä saavuttanut Nabokov ylitti natsien valtaannousun jälkeen Atlantin, asui pitkään Yhdysvalloissa, josta asettui lopulta Sveitsiin. Venäjälle tai Neuvostoliittoon kirjailija ei enää palannut. Eikä muuten koskaan myöskään hankkinut omaa asuntoa, vaikka kansainvälisen maineen ja mammonan puolesta siihen olisi ollut mahdollisuus. Hän suosi vuokrakämppiä, hotellihuoneita ja eli myös kirjoittamiensa tarinoiden kautta uudelleen hetkiä Isakin kirkon tuntumassa sijaineen kotitalonsa huoneissa.
Sekalaisessa, eri viranomaisten, toimijoiden ja yhdistysten käytössä ollut huoneisto otettiin yksityisen rahoituksen turvin museokäyttöön 1998. Kymmenen vuotta myöhemmin se siirrettiin osaksi Pietarin valtionyliopiston kielen- ja taiteentutkimuksen laitosta.
Tänään museon ympäri maailmaa kerätystä ja lahjoituksin saadusta kokoelmasta löytyy kirjailijalle kuuluneita esineitä, kirjoja, muistivihkoja ja -kortteja, piirroksia ja esineitä. Talossa pidetään lukutilaisuuksia, seminaareja, kesäkouluja ja sen yhteydessä oleva kirjasto on myös avoinna tutkijoiden käyttöön. Yliopisto on käynnistänyt lukuisia tutkimusprojekteja, museon virtualisointi-hankkeen ja tilojen restauroinnin.
Nabokovia pidetään yhtenä tärkeimmistä kirjallisista uudistajista, jonka vaikutus ulottuu yhtälailla venäläiseen, läntisen Euroopan kuin pohjois-amerikkalaiseen proosaan. Nabokovin 50-luvulla ilmestyneestä Lolitasta tuli aikansa sensaatio, mutta tätä yksittäistä teosta syvemmän jäljen hän jätti tuotannollaan, jossa leikitään lukijan ennakko-odotuksilla, kirjallisten lajityyppien kliseillä ja uudistetaan siinä sivussa kieltä. Nabokov oli myös opettaja, kirjallisuudentutkija, kriitikko, esseisti ja kääntäjä. Jälkimmäisen osalta hän teki tunnetuksi venäläistä kirjallisuutta ja siirsi myös omia teoksiaan kieliperheestä toiseen. 40-luvulta lähtien Nabokov kirjoitti kaikki teoksensa englanniksi.
Kirjailijan kotimuseon vitriineistä löytyy kirjailijalle kuulunutta esineistöä, kuten kyniä (Nabokov ei kirjoittanut koneella - kynät ovat hyvin pureskellun näköisiä), silmälaseja, valokuvia ja postikortteja. Nabokovin teokset olivat kiellettyjä hänen kotimaassaan vuoteen 1986 asti, joten kokoelmiin on koottu myös kirjojen omakustanteina levinneitä, maanalaisia samidzat-versioita. Kirjailijan viehtymystä peleihin kuvastaa esille asetettu sanapeli (Scrabble), joka lienee perua Nabokovin Amerikan-vuosilta.Eräänlaisena keskusmotiivina koko museolle toimivat perhoset, joihin kirjailijalla oli aivan erityinen suhde. Hän oli harrastanut perhosten keräilyä pienestä pitäen, eikä elämä historiallisten myrskyjen keskelläkään koskaan lopettanut harrastusta. Nabokovin tarinoista löytyy lukuisia viittauksia perhosiin, hän laati niistä tieteellisiä kirjoitelmia ja tutkielmia ja vastasi mm. Harvardin yliopistossa laitoksen perhoskokoelman ylläpidosta. Tarkat, yksityiskohtaiset piirrokset perhosista kulkivat Nabolkovin kirjeissä ystäville.
Museosta löytyy pieni näyte Nabokovin perhoskokoelmasta, joka on pääosiltaan sijoitettu Yhdysvaltoihin ja Sveitsiin. Runot, kirjeet ja kortit, joihin kirjailija on piirtänyt pieniä siivekkäitä ja antanut niille kuvitteellisia latinankielisiä lajinimikkeitä, kertovat omaa tarinaansa karun arjen ylittävästä intohimosta, läpi lapsuuden ja nuoruuden aina aikuisuuteen ulottuvasta heittäytymisestä leikkiin. Muisti puhuu perhosen tanssissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti