9.1.2016

Historia olen minä

Kehuttu ja palkittu Hilary Mantelin Susipalatsi (2009, suom. 2011) on kehunsa ja palkintonsa ansainnut. Bookerin hän sai 2009 juuri tästä teoksesta, kolme vuotta myöhemmin saman, Brittein saarten huomattavimman kirjallisuuspalkinnon romaanin jatko-osasta Syytettyjen sali.

Mantelin historiallinen tarina 1500-luvulla eläneestä Thomas Cromwellista, kuningas Henrik VIII:n läheisestä neuvonantajasta, laajenee lähivuosina trilogiaksi, josta on siis tähän mennessä julkaistu kaksi osaa.

Susipalatsissa kutkuttaa historiallisen kehyskertomuksen ohella Mantelin kerronta, jossa tapahtumia seurataan kuin päähenkilön selän taakse kätkeytyen. Aikakausi, esineet, ihmiset, tavat ja puheenparret ovat läsnä yksittäisissä hetkissä. Tarinaa kerrotaan preesensissä ulkopuolisen kertojan toimesta Cromwelliin ankkuroituen. Kaikki mitä romaanissa tapahtuu sen päähenkilölle, tapahtuu myös meille, tarinan mykille seuraajille.

Eräässä haastattelussa kirjailija avaa tätä kirjoittamismetodiaan todeten pyrkineensä irti historian kuvittamisesta ja kronologisesta kertojaotteesta. Cromwellista ei henkilönä paljoa tiedetä, ja se, mitä tiedetään, perustuu lähinnä köyhistä oloista lähteneen self-made-manin osittain kyseenalaisiin urotekoihin poliittisella kentällä. Cromwell oli yksi tärkeimmistä strategeista, kun Englanti irrottautui katolisen kirkon otteesta ja uudisti sen myötä maanomistuslakejaan kuninkaan lähipiiriä suosivaan suuntaan. Moni mies (ja nainen) menetti päänsä hovipiirien juonittelujen seurauksena.

Susipalatsissa draaman kaari jännittyy Cromwellin ja Thomas Moren - aikakauden toisen merkittävän poliitikon - välille. More häviää lopulta päätä lyhyempänä maisemasta. Trilogian toisessa osassa saman kohtalo kokee kuninkaan toinen vaimo Anne Boley, ja lopulta Cromwell itsekin tulee päätymään muiden päättömien seuraan.

Mutta tämä kaikki on Mantelille vain ajan kuorrutusta. Historialliset asiakirjat, henkilöt, palatsit, talot ja rakennukset, tapakulttuuri, asut, juhlat, julkiset teloitukset ja ihmisten arki kätkeytyvät kerronnan pinnalla kulkevan hetkellisyyden alle. Cromwellin silmin kaikki, mikä on, täyttyy siinä, missä hän on. Aika kulkee arvaamatonta tietä; tapahtumat hyppäävät eteen, pimeyteen syttyy hetkellinen valo, joka katoaa ja avaa seuraavaksi tiellemme uuden näkymän.

Mantel on itse todennut, että häneltä kesti hyvän aikaa löytää oikea näkökulma aiheeseen ja varsinkin päähenkilöönsä, joka on jäänyt monella tapaa arvoitukseksi ihmisenä. Kun tarjolla oli niin roiston kuin sankarin viittaa, Mantel päätyi valitsemaan jotakin siltä väliltä. Hänelle Cromwell on lojaali palvelija, jolla on huono isäntä. Kyseessä on näin eräänlainen arkkityyppinen hahmo - isäntäänsä fiksumpi palvelija - mutta myös paljon muuta. Kun Mantel antaa tarinansa silmät harkitsevalle sivustaseuraajalle, kerrontamiljöö täyttyy ajasta. Kirjailijan omien sanojen mukaan hän ei ole pyrkinyt toistamaan historiaa vaan luomaan tarinan, johon historia heijastuu. Aivan kuin "historia kuuntelisi ja puhuisi itsekseen".

Tältä pohjalta on myös helppo ymmärtää BBC:n 2015 tehtyä versiota Susipalatsista. Sarjan lakoninen, viipyilevä juonenkuljetus ja päähenkilön mestarillisiin mittoihin kasvanut alinäytteleminen (Mark Rylance) noudattavat hyvinkin uskollisesti Mantelin romaanien maailmankuvaa. Historia on hidas matka ihmiseen.

---

Hilary Mantel: Susipalatsi. Suom. Kaisa Sivenius. Teos 2015 (2011).



1 kommentti:

  1. Kyseinen teos odottamassa lukemista yöpöydän vinossa tornissa, heti kun saan Ben Millerin 'It's Not Rocket Science' luettua. Paraikaa kahlaan kappaletta nimeltä 'The Super-Duper Atom Smasher'. Suosittelen kaikille jotka miettivät öisin Syviä Ajatuksia Kaikesta ja Kaikkeudesta ja Sen Merkityksestä. Siis ei tosikoille.

    Mark Rylancehan sai juuri Oscarin, ansaitusti. Ja piti ainoan mieleenjäävän puheen kyseisissä pippaloissa. Kuka jaksaa kuunnella niitä Akatemiaa lipovia kiitospuheita?

    VastaaPoista

Translate