1.10.2014

Vanhan hehku

Vanhoissa kirjoissa on oma hehkunsa, aivan kuten vanhoissa ihmisissä.

Jokin aika sitten löysin erään ystäväni kirjahyllystä itävaltalaisen Vicki Baumin (1888-1960) ulkoisesti jo hieman haperoksi ja kalvakkaaksi muuntuneen romaanin Uimaopettaja Urban Hell. Romaanin nimen innoittamana kävin lukemaan, varoen repimästä ohuiksi kuluneita, kellertäviä lehtiä.

Tarina veti minut syvälle aikaan, jolloin miehet ja naiset kävivät toisiaan kiusoittelevaa teerenpeliä kauniiden alppimaisemien ja romanttisen kylpyläidyllin katveessa, sankari saattoi olla sekä kemian tohtori, keksijä että maailmankuulu kilpauimari, ja kesyttämättömän luonnon kuviksi kelpasivat niin lapset, villit naiset kuin neekerit tai kaukaiseen itään paikantuvat kiinalaiset.

Baumin romaani ilmestyi 1927. Suomenkielinen versio on vuodelta 1931.

Vicki Baum (oik. Hedwig Baum) oli saksankielisen alueen suosituimpia kirjailijoita 20- ja 30-luvuilla. Mutta hän oli myös muusikko, journalisti ja sovinnaisia käytöstapoja rikkovan "uuden naisen" prototyyppi. Baum harrasti nyrkkeilyä - mikä oli tuohon aikaan naiselle jotakin ennenkuulumatonta - ja oli naimisissa kahdesti. Hänen suurin kansainvälinen menestyksensä kirjailijana oli 1929 ilmestynyt romaani Grand Hotel, josta tehtiin 30-luvun alussa elokuvatähtiä vilisevä Hollywood-versio Greta Garbo etunenässä. Samoihin aikoihin Baum emigroitui Yhdysvaltoihin, eikä enää palannut kotimaahansa. Hän kuoli leukemiaan Kaliforniassa 1960.

Baum julkaisi yli 50 viihteelliseksi luokiteltua romaania, joista monet päättyivät myös valkokankaalle. Baum ei ehkä kirjailijana saavuttanut koskaan suurta ammatillista arvonantoa, mutta lukijoiden rakastama hänestä tuli luomiensa tarinoiden kautta. Siitä huolimatta, että tarinoiden kulku oli aina sama - mies ja nainen kohtaavat, joutuvat erilleen ja kohtaavat uudestaan - Baumin onnistui sisällyttää kaavaansa säröä ja särmää, joka teki hänen henkilöistään hieman jotakin muuta kuin ilmeistä.

Vaikka Baumin monissa kirjoissa, kuten Uimaopettaja Urban Hellissä, keskushenkilö on mies, aktiiviset naiset toimivat kertomusten dynamoina. Heidän kauttaan miehet määrittyvät, ja osoittautuvat usein myös keskenkasvuisiksi poikasiksi, joita tuulet ja tunteiden tyrskyt riepottelevat kuin kaarnaa vaahtopäillä.

Baumin ulkoisesti koreat ja komeat miehet eivät naisia ymmärrä, eivät alkuunkaan:

"Hell hymyili älyttömästi ja hämmentyneenä. Hän ei ollut kovinkaan tottunut seurustelemaan naisten kanssa. Heidän kanssaan koki äkkinäisiä ja kummallisia asioita, jolloin useimmiten käyttäytyi kuin aasi."

Baumin romaanin kanssa voi näin tehdä kaukomatkan maailmaan, jossa miesten ulkoista tärkeilyä, tittelinkipeyttä ja heikon itsetunnon pönkittämistä seuraa naisen syvälle porautuva katse ja vino hymy. Miehet eivät oikein vakuuta. He ovat ikuisia poikasia, jotka luulevat löytävänsä rahasta ja maineesta, ja ehkä naisestakin, itselleen onnen.

Lopussa tyytyväisin taitaakin olla järvelle soutamaan jäänyt yksinäinen nainen:

"Hänen laulunsa on sopusointuinen, se on kuin pyöreä, heiluva, herkkä sävelmaailma, se riippuu taivaan ja veden välillä kuin pieni, kärsivällinen, hohtava kuula. Eikä sitä kuule kukaan muu kuin nuori salakka, joka pullistunein silmin on sukeltanut valoon pyydystääkseen viimeisen kultaisen kesähyttysen..."

Eino Leinoa mukaillen voisi todeta, että vanhoissa kirjoissa (ja tarinoissa) hehkuu hengen aurinko.

Vicki Baum: Uimaopettaja Urban Hell (Hell in Frauensee). Suom. Unto Koskela. Otava 1931.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate