17.8.2012

Tärkeintä on olla (lähes) aito

Keskustelua todellisuuden ja fiktion, todeksi kuvitellun ja todeksi halutun todellisuuden välillä käydään nyt paitsi meillä Suomessa (tapaus "Enkeli-Elisa") myös Saksassa. Siellä kirjasyksy on avattu ruotsalaisen Per Johanssonin rikosromaaniin Der Sturm yhdistetyllä kohulla.

Per Johansson ei nimittäin ole Per Johansson vaan Thomas Steinfeld, saksalainen, reilu viisikymppinen toimittaja. Romaanissa Johanssonista annetut tiedot ovat bluffia, samoin kuin ruotsalaisen alkuperäisteoksen saksaksi mukamas kääntäneen henkilön henkilöllisyys.

Illuusion täydellistämiseksi kirjan kansilehdellä Håkan Nesser ylistää romaanin ainutlaatuisuutta.

Eikä tässä vielä kaikki.

Kirjan todellinen luoja, Steinfeld, työskentelee keskisuuren saksalaisen sanomalehden kulttuuriosaston päällikkönä. Hänen rikosromaanissaan, joka on tekijänsä aluevaltaus kaunokirjallisuuden puolelle, murhataan kuvitteellisen saksalaisen sanomalehden kulttuuritoimittaja. Kun Per Johanssonin todellinen henkilöllisyys paljastui, tarkat lukijat alkoivat myös kiinnittää huomiota romaanissa karmealla tavalla murhatun toimittajan henkilöllisyyteen. Pian löytyikin yhtymäkohtia Steinfeldin entisen pomon ja kappaleiksi pilkotun romaanihenkilön välillä.

Hyvin muistavat tietävät - ja ne, jotka eivät muista, mutta osaavat googlata - että Steinfeld erosi reilu kymmenen vuotta sitten karmit rytisten erään sanomalehden palveluksesta kyllästyneenä esimiehensä toimintaan. Nyt tuo esimies on siis päätynyt Steinfeldin "ruotsidekkarin" ("Schwedenkrimi") sivuille. Nimet on tosin muutettu, mutta epäilys verisinä ruumiinosina vaikuttavan vainajan todellisesta henkilöllisyydestä ovat vahvat.

Kysymys kuuluu: tiesikö Steinfeldin nykyinen työnantaja, että tämä on kyseisen kirjan kirjoittanut? Jos työnantaja oli tästä tietoinen, miten sopivana tätä voidaan pitää? Että pahimman kilpailijan julkisuudessakin tunnettu toimittaja päätyy työnantajan alaisen laatiman väkivaltafantasian kohteeksi?

Jos siis kirjassa murhattu ruumis on se, jonka hänen kuvitellaan olevan. Ruumis itse on todennut, että hän "ei lue ruotsalaisia dekkareita".

Tekijä tietenkin kieltää kaiken. Myöntää, että kirja tuli kirjoitettua, mutta kaikki yhtymäkohdat todellisuuteen ovat jne. Saman toteaa myös kustantaja, kunnianarvoisa S. Fischer Verlag, jonka oman moraalin perään tässä myös on alettu kysellä. Jos edes S. Fischerin nimi ei takaa aitoutta ja alkuperäistä, mitä seuraavaksi? Kuinka pitkälle kustantajat ovat voitontavoittelussaan ja huomionkipeydessään valmiita menemään?

Ja se, että saksankieleen on jo ankkuroitunut käsite "Schwedenkrimi", se se vasta masentaakin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate