Sivut

10.5.2012

Fanitus kannattaa aina


Kirjailijoiden, kustantajien ja lukijoiden harjoittamaan kirjallisen kulttuurin kimppakivaan on viimeisten vuosikymmenten aikana liimautunut mukaan porukkaa, joka on muuttanut perinteistä roolipeliä harjoittavien keskinäistä suhdetta ja hieman myös jutun juonta. Kysymys on fanifiktiosta, jossa lukijasta kehittyy lukuoireiden pahentuessa kirjailija. Eli kun luetun sisäistämisessä päästään tarpeeksi pitkälle, tulee into ja tarve tuottaa omaakin tarinaa entisen pohjalta hieman myös muidenkin samanmielisten tarpeiksi.

Internet tämän kaiken on tietenkin mahdollistanut ja tehnyt houkuttelevaksi. Että voi kertoa miljoonille, mitä muuta Harry Potter ajatteli huispatessaan tai mitä Twilight-sarjan tähdet puuhailivat keskenään, kun valot sammuivat alkuperäisen tarinankertojan päässä. Kertoa sen, mistä kuvittelee kirjailijan vaienneen…

Suurin osa fanifiktiosta lienee sellaista, joka on kiinnostavaa lähinnä kulttuurisena, ei kirjallisena ilmiönä. Mutta joukkoon mahtuu aina poikkeuksia ja mahdollisia helmiä. Siksi kustantajat seuraavatkin tarkkaan sivuja, joissa tämänkaltaista luovan kirjoittamisen peruskauraa tuotetaan.

Ja kas kummaa, maailmalla kohistaan E. L. Jamesista, brittiläisestä media-alan johtotehtävissä työskentelevästä kahden lapsen äidistä. Tämä fanifiktivististi on osunut napakymppiin ja elää tällä hetkellä todeksi tullutta päiväuntaan. Hänen kolmiosainen, sadomasokistiseroottinen versionsa Fifty Shades of Grey Stephenie Meyerin Houkutus-sarjasta on noussut myydyimpien kirjojen listalle sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa.

Ensimmäiset Jamesin kirjoista ilmestyivät sähköisinä vapaakappaleina ja omakustanteina. Mutta kun latausten ja tilausten määrä alkoi hipoa pilviä, kaupalliset kustantajatkin kiinnostuivat rouvan tuotoksista. Tarvittiin hieman oiontaa sieltä ja hiontaa täältä, päähenkilöiden nimien muuttamista ja pikkuisen pikkuriikkistä markkinointia, mutta lopputulos hipoo täydellisyyttä. Tänään, tälläkin hetkellä Jamesin kirjoja myydään miljoonia ja rahakkaat elokuvasopimukset ovat takataskussa.

Tietävät kertovat, että ilmiön takana on ainakin kaksi, jollei kolme tai neljä syytä. Näistä ensimmäinen on erotiikka ja seksi ja toinen se, että James on nainen, joka uskaltaa olla "rohkea" ja kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Hänellä on myös lukijoina tiivis ja kertomuksia kertomuksien päälle ja vähän ohikin laativien fanien verkosto. Kustantajalle Jamesin kaltaiset tapaukset ovat niin ikään lähde, jonka janoiset asiakkaat löytävät ilman sen suurempia markkinointitempauksia.

Time-lehti muuten valitsi huhtikuussa Jamesin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Absolutely fabulous.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate