16.3.2012

Kirjeet puhuvat

Honoré de Balzac oli monessa mielessä mahtipontinen persoona, muhkea ulkoisilta mitoiltaan ja taiteilijan asenne kohdallaan. Kaiken piti palvella häntä ja hänen työtään. Talossa piti olla hiljaista, ympärillä kauniita ja kalliita esineitä, tarjolla väkevää kahvia ja lempeä, mutta vain sen verran, että se ei häirinnyt työntekoa.

Tämäntyyppiset seikat käyvät ilmi Balzacin kirjeenvaihdosta, josta osa on äskettäin pistetty uusien kansien väliin. Ranskalaisten balzacistien toimittama teos kattaa vuodet 1836 ja 1841. Mukana on yli viisisataa kirjettä, joko Balzacin itsensä kirjoittamaa tai hänen saamaansa.

Valtaosa kirjeistä on Balzacin ja hänen faniensa välistä kirjeenvaihtoa. Omasta perheestään tai edes työstään kirjailijasuuruus ei juurikaan muille laverrellut. Balzacin mielestä perhe oli vain ajanhukkaa ja loputon rahareikä, työhönsä hän suhtautui taasen sangen praktisesti: parempi kirjoittaa romaani kuin puhua siitä.

Jotakin hän sentään paljastaa myös itsestään. Huomiot ovat lähinnä itsesäälissä rypemistä. Balzac katsoo olevansa "kahleisiin sidottu vanki", "jäihin juuttunut laiva", "parakkiin jumiutunut sotilas", "koira", "hukkuva mies" tai "luostariin tuomittu munkki". Tätä kaikkea siis silloin, kun hän ei kirjoittanut romaaneja tai puuhannut jotakin muuta mukavaa.

Nykymittapuun mukaan Balzac lienee ollut työnarkomaani, jolla oli jonkin sortin narsistinen persoonallisuushäiriö. Tuon kuuden vuoden aikana, jonka ajanjakson mainitut kirjeet kattavat, Balzac kirjoitti yli kolmekymmentä romaania ja kertomusta. Tämän ohella hän toimitti sanomalehteä, kirjoitti ja ohjasi näytelmän sekä jatkokertomuksena ilmestyneen romaanin. Jälkimmäiset olivat miehelle tietenkin vain puuhastelua tärkeämmän työn lomassa, eikä niistä oikein mitään tullutkaan. Sanomalehti lopetettiin puolen vuoden kuluttua, näytelmä kiellettiin ensi-illan jälkeen ja jatkokertomus floppasi sekin.

Mutta vaikka Balzac saattoi itse kokea riittämättömyyden tunteita ja sai köniinsä vasemmalta ja oikealta, ihailijoita riitti. Suurimman ihailijaryhmän muodostivat naiset, jotka pommittivat Isoa Miestä fanipostilla. He kiittivät, imartelivat ja kertoivat rakastavansa tämän kertomuksia enemmän kuin omaa elämäänsä tai aviomiestään. Jotkut uhmasivat kieltoja olla lukematta Balzacia ja paljastivat lukevansa häntä salaa muilta ja kuiskivansa vain toisten samanmielisten seurassa ihanuuksia idolistaan.

Pettymyksiltäkään ei vältytty. Joku saattoi loukkaantua siitä, että Balzac tuntui tuhoavan nerouttaan kirjoittamalla latteuksia vain mielistelläkseen yksinkertaisimpia lukijoita. Joku toinen kaipasi ohjausta ollakseen tappamatta itseään. Rakkauteen ja viettelyyn liittyvät neuvot olivat kysyttyjä, kuten myös pyynnöt suositella wanna-be-kirjailijoiden tekstejä kustantajalle tai edes ohjeistaa kirjan kirjoittamisessa.

Balzac vastaili ilmeisen kiitettävällä innokkuudella saamiinsa kirjeisiin. Yhtenä syynä oli se, että hän haki, ja myös löysi, rakastajattaria ihailijoidensa joukosta. Ilmeisesti ainakin kolmen kanssa hänellä oli suhde, ja myös viimeisen vaimonsa hän löysi tätä porukasta. Monet ehdottivat Balzacille salaisia tapaamisia, ja joihinkin tämä tarttuikin.

Kirjeiden kirjoittajana Balzac oli kaikkea muuta kuin romaanien laatijana. Kirjeissään hän on muodollinen, varautunut, tylsä ja lyhytsanainen. Intohimot saavat hänen puolestaan leiskua vain kertomuksissa. Neuvojensa kanssa hän on myös varovainen. Kun kirjeitä oikein imuroi, sieltä saattaa löytää kuitenkin seuraavankaltaiset ohjeet aloittelevalle romaanikirjailijalle:

  • tarkista oikeinkirjoitus
  • aloita kirjoittaa vasta sitten, kun innostuksen ensihehku on sammunut
  • kirjoita kuin kirjoittaisit naiselle
  • kirjoita vähintään kaksitoista tuntia päivässä
  • älä koskaan lue arvosteluja
  • kohtele kustantajaa kuten kohtelet laiskaa palvelijaa

1 kommentti:

  1. mainioita nämä tekstisi! Oivasti johdattelet ja houkuttelet klassikoiden pariin. Ja blogisi on nimetty myös osuvasti. t.Jussi

    VastaaPoista

Translate