18.8.2010

Remarque

Sodanvastaisen romaanikirjallisuuden klassikko Länsirintamalta ei mitään uutta toimii edelleen sangen hyvin. Itse asiassa hämmästyttävän hyvin, kun ottaa huomioon, että romaani on ilmestynyt jo 20-luvulla ja käsittelee ensimmäisen maailmansodan kauhuja. Toisen maailmanpalon käynnistyessä pari vuosikymmentä myöhemmin väkivallantekojen mielikuvituksellisuus kohosi kokonaan toiselle tasolle.

Erich Maria Remarquen (1898-1970) esikoisromaani nousi ilmestyessään kirjana 1929 valtavaan suosioon. Ensimmäisen vuoden aikana sitä myytiin yli 2,5 miljoonaa kopiota ja välittömästi se käännettiin myös lukuisille kielille. Suomenkielinen versio saatiin jo 1930.

Remarquen romaani on osa sitä sotakirjallisuuden buumia, jonka vallassa Saksassa oltiin tuona aikana. Vaikka useimmat julkaistuista teoksista yhdyttivät sodan ja sankaruuden toisiinsa, myös kriittisempiä näkökantoja esitettiin. Remarquen romaani kuuluu tietenkin jälkimmäisiin.

Se mikä tekee tästä romaanista edelleen niin vahvan puheenvuoron, liittyy suurelta osiin siinä käytettyyn kirjalliseen tyyliin. Kertoessaan rintamalla taistelevien sotilaiden arjesta ja heidän kohtaamistaan kauhuista kirjailija tyytyy äärirealistiseen, toteavaan ja kaikesta paatoksellisuudesta irrallaan olevaan esitystapaan. Kranaattien räjähdykset, mutaan sekoittuva veri, repeävät raajat, sotilaiden kauhunhuudot muodostavat yhdessä painajaismaisen kokonaisuuden, jonka absurdi järjettömyys viiltää vieläkin.

Tietenkin Remarquen kirja joutui välittömästi äärikansallisten ryhmien maalitauluksi. Ja tietenkin myös se heitettiin muutama vuosi myöhemmin natsien kirjarovioille. Ja tottakai: vielä tänäänkin siihen suhtaudutaan hieman epäillen.

Remarquelle sota on mieletöntä kärsimystä, ihmisen alennustila, josta vastuussa ovat muut kuin ne, jotka rintamalla taistelevat. Sotilaat ja sodan jalkoihin jääneet siviilit vaeltavat tässä maisemassa kuin olisivat päätyneet Danten helvettiin. Kun romaanin päähenkilö haavoittuu ja pääsee hetkeksi siviiliin, hänelle käy selväksi, miten syvällä tässä helvetissä hän onkaan. Sodasta on tullut mielentila, jonka olemusta peilaa sotakokemusten ja sotakuvitelmien välinen ristiriita. Kotirintaman sankaruutta puhkuvat juhlapuheet asettautuvat jyrkkään kontrastiin sodan todellisuuden kanssa. Sota tai rauha, pakotietä ei enää ole.

Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta. Suom. Armas Hämäläinen. 19. painos. WSOY 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate