26.1.2017

Ja Jumala loi miehen

Kahvia, lakanoita, pyyhkeitä, postimerkkejä, kalentereita, leluja... Tom of Finland alias Touko Laaksonen on tänään täällä vahvemmin kuin koskaan. Elämäntyönsä marginaalissa tehneen taiteilijan homoerotiikka seilaa valtavirrassa salskean tukkijätkän lailla - hymyssä suin, lihaksikas rinta rottingilla, piukat paikat pinkeinä.

Tänä vuonna Kaarinan omaa poikaa kunnioitetaan peräti kahdella isolla produktiolla. Elokuva kylältä maailmalle vaeltaneen taiteilijan tiestä kohti mainetta saa ensi-iltansa helmikuussa, Turun kaupunginteatterin musikaali tulevana perjantaina. Molemmat osuvat sopivasti juhlistamaan tasavaltamme pyöreitä vuosia. Mikä on oikein sopivaa. Suomalaisen kulttuurin yksi ominaispiirteistä kun on aina ollut kyky nauraa hieman myös itselleen.

Turun kaupunginteatterin produktio lähestyy edelleen araksi tai häpeileväksi koettua aihetta kohdettaan kunnioittaen. Laaksosen lihaksikkaiden könsikkäiden parodinen liioittelevuus saa näyttämöllä ilon ja riemun purskahtalemaan katsomon takariveille asti. Esityksen intensiteetti on suoraa projektiota kuvien sisäisestä maailmasta, jossa itsensä hyväksyminen, nautinto ja leikki ovat määrääviä tekijöitä. Testosteronista on niin moneen!

Reija Wäreen ohjaama esitys on visuaalisesti vahvaa teatteria. Kuvat piirtyvät katsojan mieleen niin piirtämistä imitoivan äänimaiseman kuin näyttämölle heijastettujen ja vähitellen muotonsa saavien alkuperäisten kuvien kautta. Pompöösiä dramatiikkaa kehitetään katsomon yli vedettävällä punertavalla verholla, joka toimii myös äkäisesti laskeutuvana ja sivuun vedettävänä esirippuna. Musikaalin parinkymmenen esiintyjän voimin teatterisaliin saadaan rakennettua yhtenäiskoreografia, jossa ihmisen keho ja taiteentekemisen intohimo ovat yhtä. 

Suuri ansio kokonaisuuden onnistumisessa lankeaa Jani Uljaksen Laaksosen kuvien ulkonaista ilmettä mukailevalle lavastukselle. Harmaat, tummat pinnat taustarakenteissa luovat kontrastia ja muistuttavat myös niistä sävyistä, joiden pohjalta Tom of Finlandin taide on syntynyt. Lavastukseen kätketyt vaihtuvat seinät luovat luontevaa liikettä siirtymissä kohtauksista toisiin. Jo näkemässäni ennakkoesityksessä näytelmän nopea tempo oli otettu haltuun.

Musikaali kun on, Tom of Finlandissa tarina jää vaihtuvien laulu- ja tanssiesitysten alle. Tuomas Parkkisen hajanaisista ja osin ristiriitaisistakin tiedonlähteistä koottu libretto seuraa taiteilijan elämänkaarta lapsuudesta kuolemaan. Dramaattisiin kohtauksiin kaduilla, kämpillä, Suomessa ja Yhdysvalloissa leikataan fantasiaan ja taide-esteettiseen keskusteluun kytkeytyviä aineksia. Suuren pornografisen kuvan edessä taidekentän eri intressiryhmät käyvät taistelua Laaksosen työn arvosta - tai sen arvottomuudesta. Korkea kohtaa matalan, jäykkä patsastelu karnevaalin.       

Parkkisen tekstistä löytyy pikaisesti piirrettyjä karikatyyrejä, kiertoilmauksiin kätkeyttyjä nokkeluuksia ja traagistakin virettä piiloelämään tuomittujen ja jatkuvan uhan alla elävien yksilöiden kohtaloista. Jussi Vahvaselän ja Jori Sjöroosin kynästä lähteneet musiikkinumerot ja niiden tyylillinen kirjo ovat kuitenkin tarinan varsinaisia moottoreita. Vuosikymmenten myötä edetään tangosta diskoon, pateettisista balladeista näytelmän lopun korvamatoon "Glad to be Gay".

Kaikkea tätä materiaalista yltäkylläisyyttä sitoo yhteen pääroolia näyttelevän Olli Rahkosen hillitty ja tapahtumia sivusta seuraava olemus. Muiden keskeisten hahmojen - siskoa esittävä Anna Victoria Eriksson, Laaksosen miesystävä Veli (Jukka Nylund) kuin Mika Kujalan herkullisesti rakentama kaapinovia kolkutteleva Markus Palin - tehtäväksi jää tuoda tarinaan niin vakavaa kuin komediallistakin sykettä.

Turun kaupunginteatterin mainio esitys tuo lämpöä, valoa ja silmänpilkettä aikaamme, jossa vaihtoehtoisista totuuksista ollaan tekemässä lopullisia. Se tanssii tosikot suohon ja heittää kärrynpyörää ennakkoluuloille. Äijäenergia valloittaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate