24.4.2014

Kirja on ruusu

Eilen vietettiin Suomessa Kirjan ja ruusun päivää. Maailmalla juhlittiin samaan aikaan myös Kansainvälistä Kirjan päivää (International Day of the Book), jonka taustalta löytyy UNESCO:n lanseeraama ajatus ajoittaa lukemisen, kustantamisen ja tekijänoikeuksien kunnioittamisen puolesta käytävä huomiokampanja tuolle huhtikuun päivälle.

Kevään ja kirjan yhdistäminen toisiinsa juontuu 20-luvun Espanjaan, jossa haluttiin pysähtyä hetkeksi muistelemaan maan kansalliskirjailijan, Cervantesin kuolinpäivää ja kaikkea sitä hyvää, jota Don Quijoten kirjoittaja on maailmalle antanut. Kataloniassa päivään yhdistettiin vieläkin vanhempi rakastetuille ja ystäville osoitettujen lahjojen antamisen traditio, jossa ruusut ja kirjat toimivat toistensa vaihtovaluuttoina.

UNESCO otti homman haltuunsa ja antoi sille globaalin ulottuvuuden 1995. Tämä sopii hyvin, koska yleisesti ajatellaan, että tuo Cervantesin huhtikuinen kuolinpäivä osuu yksin myös Shakespearen kuolinhetken kanssa. Päivän virallinen nimi on World Book and Copyright Day.

Kirjaa ja lukemisen riemuja on siis taasen juhlittu ympäri maailmaa. Kirjastot ja kirjakaupat täyttyivät kirjailijoista ja ääneen tai hiljaa itsekseen luettujen sanojen ystävistä. Yksi mielenkiintoisimmista tapahtumista sijoittui Lontooseen, jossa tunnetut kirjailijat lukivat vuorollaan toisten tunnettujen kirjailijoiden kirjoittamia kirjeitä.

Kyllä: kirjeitä. Kirjeen kirjoittamisen taikaa ja lajityyppiä kunnioittaen ja jo melkein hävinnyttä käsityötaitoa muistellen.

Philipp Pullman (Universumien tomu) oli yksi näistä. Hän halusi jakaa Kurt Vonnegutin laatiman kirjeen, jonka tämä oli kirjoittanut 70-luvun alussa erään yhdysvaltalaisen koulun rehtorille. Taustalla oli suuren kohun aiheuttanut tapaus, jossa koulun rehtori oli näytösluontoisesti heittänyt roviolle useiden amerikkalaisten klassikkokirjailijoiden teoksia, joukossa myös Vonnegutin romaani Teurastamo 5. Teokset sisälsivät hänen mielestään ruokotonta kielenkäyttöä.

Vonnegut oli luonnollisesti pahoillaan tapahtuneesta ja laati kohteliaan, hieman pateettisen ja omaa raivontunnettaan pidättelevän kirjeen kyseiselle opettajalle ja tämän taustajoukoille:

"Yhteisönne tietyt tahot ovat olleet sitä mieltä, että teokseni edustavat pahuuden voimia. Tämä loukkaa minua syvästi. Kun kuulin mitä koulullanne oli tapahtunut, ymmärsin, että kirjat ja kirjailijat eivät ole teille kovinkaan läheisiä tai todellisia. Kirjoitan tämän kirjeen, jotta ymmärtäisitte, että olen olemassa."

Vonnegut korostaa kirjeensä yksityistä luonnetta. Että hän ei ole ryhtynyt kustantajansa kanssa minkäänlaiseen julkiseen kampanjaan koulua vastaan, vaan sitä vastoin jättänyt väliin lukuisat pyynnöt televisioesiintymisistä ja haastatteluista. Kirje on hänen henkilökohtainen yhteydenottonsa. Hän on vain "vihainen, väsynyt ja surullinen".

Hän ei ole myöskään se rahanahne, lapsia turmioon vievä "rotta", jollaiseksi hänet ja muut kirjailijat on koulun moraalikampanjassa leimattu. Monien kollegoidensa tavoin hän on aina antanut oman panoksensa yhteiskunnan rakentamiseen, tehnyt työtä, käynyt sodat, hänet on palkittu kunniamerkein, hän on elänyt kaidalla polulla ja saanut vierailukutsuja jopa oppilaitoksiin, puhumaan lapsille.

Samankaltainen kunniallisuus koskee myös hänen kirjojaan:

"Jos olisitte vaivautuneet lukemaan kirjojani ja käyttäytymään sivistyneiden ihmisten lailla, olisitte huomanneet, että kirjoissani ei ole seksiä, eikä niissä yllytetä hillittömyyksiin. Niissä suorastaan rukoillaan ihmisiä, että he kohtelisivat toisiaan ystävällisemmin ja vastuullisemmin kuin mitä he yleensä tekevät."

Vonnegut myöntää, että hänen kirjoistaan löytyy kyllä rumia sanoja. Oikeassa elämässä kun ihmiset puhuvat rumia. Mutta sanat eivät yksinään ole vahingoksi kenellekään. Pahat teot ja valehtelu sen sijaan ovat.

Kirjeensä lopuksi Vonnegut haluaa muistuttaa sanan- ja ilmaisunvapauden tärkeydestä. Ja siitä, että omilla toimillaan koulun johtokunta antoi surkean näytteen oppilailleen siitä, mitä vapaassa yhteiskunnassa ei missään tapauksessa pidä tehdä: nitistää toisinajattelijat. Yleinen mielipide kääntyikin nopeasti koulun johtokuntaa vastaan, mikä toivottavasti opetti heille jotakin amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja kirjallisuuden merkityksestä:

"Ehkäpä te olette nyt oppineet, että vapautta kunnioittaville ihmisille kirjat ovat pyhiä... ja että sotia on käyty niitä kansakuntia vastaan, jotka vihaavat kirjoja ja polttavat niitä."




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate