8.4.2014

Hitaasti hyvä tulee

Mihin se jäi, se kirjallisuuden ja lukemisen uusi vallankumous?

Odotukset olivat korkealla vielä neljä vuotta sitten, kun Guardianille kirjoittava Patrick Kingsley lausui uuden lukemiskulttuurin syntysanoja. 2000-luvun alussa muotiin nousseen hitausliikkeen (slow movement) vanaveteen oli muodostunut trendi, joka halusi nostaa hitaan lukemisen kunniaan. Se kehotti sammuttamaan tietokoneet ja löytämään uudelleen lukemiseen liittyvä ilo. "Jos haluat saada kirjasta täyden kokemuksen, jos haluat päästä kirjan sisälle, sekoittaa omiisi kirjailijan ajatukset ja tehdä tästä kaikesta itsellesi elämyksen, sinun täytyy lukea hitaasti", julisti John Miedema, kirjan Slow Reading (2009) kirjoittaja.


Hitausliikkeen lähtökohtana oli arvostelu nykyistä kiireen täyttämää elämäntapaamme kohtaan. Rahanansaitsemisen, tehokkuuden, taloudellisen ajattelun ja ahneuden vastapainona nähtiin omistautuminen kokemuksellisuudelle, nautinnolle, yhteisöllisyydelle ja ekologisesti kestävälle kulutukselle. Syntyi ryhmittymiä, joissa vanhojen tekniikoiden kierrätyksen ja uudenlaisen asenteen avulla tehtiin ruokaa, harrastettiin valokuvausta, puutarhanhoitoa, taiteen- ja tieteentekoa tai suunniteltiin muotitalojen ulkopuolella tuotettua vaatemuotia.

Hitaan lukemisen -liike syntyi samoilta ideologisilta ja filosofisilta pohjilta kuin nuo muutkin slowariutta julistavat käytännöt. Yhteistä oli myös viehtymys pien- ja lähituotantoon, mikä tässä johti mm. lukupiirien suosioon. Raskaan, päälle puskevan markkinoinnin, kulutuskeskeisyyden ja bestselleristymisen vastapainona toimivat ystävien ja puolituttujen perustamat kirjapiirit, joissa vaihdettiin lukukokemuksia vapaamuotoisen seurustelun (ja ruokailun) merkeissä.

Kingsleyn kolumni ei neljässä vuodessa ole toki menettänyt ajankohtaisuuttaan. Hitaalle lukemiselle välttämätön keskittymiskyky murenee uuden teknologian hyökyaaltojen piiskatessa sen rantoja. Puoli minuuttia ilman lukemista katkaisevia informaatioiskuja ei tunnu enää elämältä. Meidät on ehdollistettu heittäytymään internetin mediavirtaan.

Tai kuten eräskin lukemiskulttuuria puolustava tutkija on todennut: "Internetin todellinen vaara on se, että se tukehduttaa lopulta ihmisen kyvyn oppia tuntemaan itsensä, kyvyn nauttia siitä eristäytymisen tunteesta, jonka voi saavuttaa vain lukemisessa."

Tuota hitaan lukemisen vallankumousta ei ainakaan vielä ole tullut, tuskin koskaan tulekaan. Ehkä sen ei pidäkään tulla. Monet slowarit myöntävät, että jako hitaaseen ja nopeaan tai normaaliin lukemiseen on keinotekoinen ja kyseenalainen. Me luemme tekstejä eri tavoin erilaisissa tilanteissa. Kaikkiin teksteihin ei ole syytä soveltaa hidasta etenemistä. Jotkut tekstit on kirjoitettu hotkaistaviksi, toiset vaativat aikaa.

Jos jostakin ollaan yksimielisiä, niin siitä, että teknologia asettaa lukemiselle todellisia haasteita. Ratkaisuna voi olla siirtyminen lukemaan ulkoisten häiriötekijöiden ulottumattomiin. Verkkoyhteys poikki ja kirja käteen. Todellinen hitaan lukemisen hipsteri tekee juuri tämän. Kirjan, painetun kirjan käteen ottaminen sitoo ihmisen paikkaan ja aikaan. Lukeminen tapahtuu tilassa, joka sulkee muun maailman ulkopuolelleen.

Ja ne, joiden oma tahdonvoima ei riitä verkkoyhteyden purkamiseen, heille löytyy apua - kuinkas muutenkaan - teknologiasta. Freedom on ohjelma, joka pienoista maksua vastaan katkaisee internet-yhteyden puolestasi.

Edes hetkeksi.

*
 
Itse sain muistutuksen lukemisen, sen hitaamman lukemisen tarpeellisuudesta hiljattain. Olin ostanut jostakin alennuksesta A. S. Byattin romaanin Riivaus (2008). Teos kuuluu kirjallisuutemme ehdottomiin huippuihin. Se on moderni klassikko. Hieno postmoderni mukaelma romanttisesta kertomuksesta, jossa tehdään siirtymiä 1800-luvun Englannista nykyaikaan, leikitellään fiktion ja toden välisillä raja-aidoilla ja sekoitetaan yhteen ja samaan pakkaan erilaisia tyylilajeja, filosofisia keskusteluja ja sukupuolipolitiikkaa. Oikea kirjallinen basaari siis.
 
Sivuja hieman yli 700.
 
Upea, hämmentävä, vaikuttava ja vaikea romaani. Jonka lukemiseen käytin hyvän aikaa, ja hieman ylikin. Jossakin vaiheessa lukemistani huomasin tai ymmärsin rauhoittaa mieleni ja keskittyä kirjan lukemiseen siten kuin on tarkoitettu: sana sanalta, sivu sivulta. Unohtaa, että kyseessä on romaani. Unohtaa kuinka monta sivua olen jo käynyt läpi ja paljonko niitä on jäljellä. 
 
Unohtaa itseni.
 
Aloin tuntea iloa lukemisesta. En pelännyt enää väsymistäni, en sitä, että ajoittain lukeminen täytyi keskeyttää, sulkea silmät ja hakea luetulle ymmärrystä syvältä aivojen poimuista. Oli vain minä, kirja ja sanat, jotka sitoivat meidät kaksi toisiimme.
 
Se oli - jos sallitte - rakkauden hetki.
 
Ja ymmärsin lopulta myös romaanin viimeiselle sivulle painetut sanat, joissa Byattia tutkineet Sanna Nyqvist ja Merja Polvinen purkavat lukemisen monikerroksista nautintoa: 
 
"Riivauksen rakkaudessa pätevät lopulta samat arvot kuin lukemisessa, kirjoittamisessa, uskossa tai maailman kohtaamisessa: uteliaisuus, kunnioitus ja oman tahdon säilyttäminen samalla, kun on valmis avaamaan sisimpänsä toiselle äänelle."
                                                                  
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate