23.9.2013

Kriitikko on kuollut... eläköön kirjallisuus

Saksan sodanjälkeisen kirjallisen elämän dynamo, Marcel Reich-Ranicki on kuollut.

Ikävuosia hänelle ehti kertyä jo 93, joten ihmiselon ihanuudet ja kurjuudet tulivat perusteellisesti ja syvältä läpikäytyä. Reich-Ranicki syntyi Puolassa, vietti varhaislapsuutensa Berliinissä, sitten natsien pakottamana Varsovan getossa ja maanpakolaisvuodet Brittein saarilla. Sodan jälkeen hän teki jonkin aikaa työtä Puolaa hallitsevien kommunistien kanssa, kunnes emigroitui läntiseen Saksaan.

Reich-Ranicki oli keskeisesti rakentamassa uutta kirjallista elämää kivikauteen pommitetussa Saksassa. Hän vaikutti niin kirjallisissa piireissä kuin sanomalehtien toimituksissa, puhumattakaan radiokanavista ja televisiostudioista. Suorapuheisuutensa ja lievästi sanottuna tyrkyttävän esteettisen ehdottomuutensa ansiosta Saksan "kirjallisuuden paaviksi" nimetty Reich-Ranicki hankki lähelleen niin vihamiehiä kuin ihailijoita.

Vaaka taisi lopulta kallistua jälkimmäisten painosta.

Mutta toisin kuin oikea paavi, Reich-Ranicki ei pitänyt itseään erehtymättömänä. Yksi hänen arkkikohteistaan oli Günter Grass, jonka esikoisromaanin Peltirummun kriitikko murskasi palasiksi todetakseen myöhemmin menneensä arviossaan vikaan. Samoin kävi Grassin myöhemmän teoksen Avarammille aloille kanssa. Reich-Ranicki repi romaanin näyttävästi kahtia Spiegelin kannessa, mutta totesi myöhemmin sen kuitenkin ihan kelvolliseksi opukseksi.

Tappelu Grassin ja muutaman muunkin ison nimen (Martin Walser) kanssa jatkui elämänsuoran viime metreille asti. Herrojen nokkapokka äityi välistä rajuksikin, mutta ei kadottanut koskaan porvarillisen hillittyä tyyliään.

Reich-Ranickin suurin ansio kriitikkona ei ollutkaan ehkä siinä, että hän olisi tuonut kentälle taiteellisen näkemyksen omaavaa harmoniaa, vaan juuri päinvastaisessa: Reich-Ranicki osoitti omalla esimerkillään, miten moninaista ja ihmisen tunnemaailmaa mullistavaa kirjallisuus voi parhaimmillaan olla.

Hänen omat suosikkinsa löytyivät Saksan kirjallisuuden raskaasta klassikkosarjasta; Goethe, Kleist, Fontane, ja kaikkein suurimpana, Thomas Mann.

Kriitikkona Reich-Ranicki halusi kuitenkin ennen kaikkea innostaa ihmisiä lukemaan. Siksi hän pyrki kärjistämään, ärsyttämään, yksinkertaistamaan ja viihdyttämään. Ehkä hieman opettamaankin, sillä sivistyksen tarpeellisuudesta hän ei tinkinyt. Ihminen, joka lukee paljon, tietää luulevansa paljon. Ja kriitikko kuvittelee itsestään aina hieman enemmän. Reich-Ranickin mielestä kriitikon on oltava taiteen oikeussalissa sekä kirjallisuutta puolustamassa että sitä syyttämässä.

Reich-Ranickista tuli suuren yleisön suosikki myöhemmin 80-luvulla, kun hän veti kirjallisuusohjelmaa televisiossa. Itse satuin joskus näkemään noita ohjelmia, joissa pieni, kalju, tukevahkon vatsan omaava vanha mies heilui sanallisen viikatteensa ja vieraidensa kanssa kuin eksyneenä väärään ohjelmaan. Puhetta pulppusi yleisön naurunremakan ja taputusten säestämänä. Kinasteluakaan ei unohdettu. Meno muistutti enemmän jalkapallostudiota tai stand uppia kuin vakavamielistä kirjallisuusohjelmaa.

Hyvänä näytteenä mainitusta toimii tämä videopätkä, jossa Reich-Ranicki kumppaneineen käy käsiksi Haruki Murakamin varhaisromaaniin.

Reich-Ranickin uskomattoman elämän koko kaari löytyy hänen omaelämäkerrastaan Mein Leben (Eurooppalainen, suom. Otto Lappalainen. Otava 2001).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate