21.12.2012

Olipa ainakin kerran...

Ajankohtaan sopii nyt hyvin luritella: Tunnet Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan...

Eilen tuli nimittäin kuluneeksi tasan 200 vuotta siitä, kun Grimmin veljekset julkaisivat ensimmäisen kokoelmansa satuja ja tarinoita. Sittemmin tuosta parisataa kertomusta sisältäneestä teoksesta on kasvanut saksalaisen kirjallisuuden kaikkien aikojen bestseller.

Kinder- und Hausmärchen (suom. Grimmin sadut I-III, 2000) ei tipahtanut kirjalliselle maaperälle aivan varoittamatta. Jo ennen tätä muutama muukin tekijä oli tuottanut vastaavaa, ja tietenkin ranskalaisen Charles Perrault'n klassinen Hanhiemon tarinoita 1600-luvun lopulta oli kulunut hiirenkorville monien sukupolvien hyppysissä.

Grimmit rakensivat omansa vanhan päälle ja laittoivat mukaan romantiikan aikakaudelle sopivaa asennetta ja tyylitajua. Jutut kerättiin sieltä sun täältä, jo kansien väliin laitetuista tarinoista, porvarien ja sivistyneistön toisilleen kertomista saduista ja muutama toki myös suoraan nk. kansan suusta. Loppu olikin sitten kirjoittajien oman taidon varassa. Jälkimmäisen kohdalla erityisesti veljeksistä nuorempi, Wilhelm, oli se, jolla oli kyky muokata ja sadunomaistaa materiaalista lukukelpoista.

Vaikka Grimmin satujen alkuperä onkin ehkä vahvemmin saksalaisen aateliston ja ylemmän keskiluokan kulttuuriperimässä (täältä yhtäläisyydet Perrault'n kokoelmaan) kuin kansan syvissä riveissä, veljekset tekivät huomattavan määrän perustutkimusta ja kielitieteellistä kaivuuta suullisen tarinaperinnön selvittämiseksi. Kiinnostusta lakia pääasiallisesti opiskelevilla veljeksillä oli myös maansa rajojen ulkopuolelle, Islantiin, Irlantiin, Espanjaan ja Suomeen. Romantikkojen lailla he ajattelivat, että kulttuurimme ja tarinaperintömme yhteiset juuret löytyvät kyllä, kun vain jaksaa henkistä lapiota tarpeeksi heiluttaa.

1812 ilmestynyt ensimmäinen kokoelma satuja ei ollut vielä menestys, eikä sitä seurannut toinenkaan. Vasta 1825 painettu, lyhennetty, lapsille muokattu (ja siistitty) kooste aiemmista saduista, herätti lukijat. Samoihin aikoihin satujen englanninkieliset versiot alkoivat valloittaa maailmaa.

Veljekset julkaisivat kirjastaan erilaisia mukaelmia 1850-luvun lopulle asti. Toki he tekivät ja kirjoittivat myös paljon muuta mm. kielitieteen saralla, mutta saduista heidät tänään tunnetaan parhaiten. Ja nimenomaan veljeksinä. Mikä on saanut jotkut pohtimaan tekijyyden problematiikkaa. Jos tarinat on saatu muilta, kirjoitettu muistiin ja tarinan muotoon yhdessä, kuka ne omistaa? Ja vielä: kuka onkaan näiden satujen kertoja?

Ehkä Grimmin satujen viehätys onkin siinä, että niiden kertoja on kertoja iänikuinen, ei kukaan missään ja kaikkialla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate