Sivut

28.12.2010

Tulossa: lisää vuotoja

Näyttää vahvasti siltä, että wikileaks ei häivy uutisotsikoista aivan lähiaikoina. Sivuston perustaja Julian Assange on ilmoittanut tehneensä kustannussopimuksen muistelmiensa julkaisemisesta. Kustantajana on maailman suurin englanninkielisen kirjallisuuden julkaisija Random House. Assangen teoksen pitäisi ilmestyä ensi vuonna (2011).

Assange on oman ilmoituksensa mukaan tavallaan pakotettu kirjaprojektiin. Meneillään ja tuloillaan olevien oikeusjuttujen (joissa häntä syytetään raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta) kulut ovat kohoamassa pilviin. Kirjallaan Assange uskoo yltävänsä reilun 1,7 miljoonan dollarin (n. 1,3 miljoonaa euroa) ansioihin.

Assangen kirjoitusmotivaatiota kasvattaa varmasti myös tieto siitä, että hänen entinen yhtiökumppaninsa, saksalainen Daniel Domscheit-Berg, on parhaillaan naputtelemassa omia muistelmiaan. Teos Inside WikiLeaks: My Time With Julian Assange at the World’s Most Dangerous Website ilmestyy helmikuussa 2011 ja siinä sen kirjoittaja paljastanee kaiken muun ohella mm. syyt siihen, miksi WikiLeaks alkoi häntä ahdistaa niin paljon, että sen tilalle piti perustaa "uusi wikileaks", OpenLeaks.

Assangen teoksesta emme vielä tiedä sen enempää kuin, että siinä kerrotaan tämän vaaroja täynnä olevasta taistelusta paremman ja avoimemman maailman puolesta. Kirjavuodesta on joka tapauksessa tulossa mielenkiintoinen ja huikean avoin. Katsotaan sitten, kenen totuus palaa missäkin, jos missään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate