25.6.2017

Onnen hetkiä

Vaikka Nigel Nicolsonin (1917-2004) kirja Virginia Woolfista omaa jo pienen klassikon maineen, tämä ei ole se kirja, joka teki hänestä  kuuluisan.

Kaikki tapahtui paljon aiemmin.

70-luvun alussa Nicolson liitti jo tuolloin mittavan julkaisuhistoriansa jatkoksi vanhemmistaan kertovan kirjan Portrait of a Marriage (Erään avioliiton muotokuva, 1991). Kirjailijoiden Harold Nicolsonin ja Vita Sackville-Westin vapaamielisestä avioliitosta kertova teos paljasti yläluokkaisen taiteilijapariskunnan kulissin taakse kätkeytyvät salaisuudet ja herätti aikanaan pienen kohun. Pitkän ja onnellisenkin avioliiton salaisuus oli heidän tapauksessaan keskinäinen ystävyys, johon eivät lyöneet kiilaa edes molempien vilkkaasti vaihtuvat homoseksuaaliset suhteet. Nicolsonin äidin yksi pitempiaikaisimpia rakastajattaria oli 20- ja 30-luvuilla juuri Virginia Woolf, johon Nicolson itse myös lapsena tutustui.

Kun teos ilmestyi, Nicolson oli jo itse tehnyt kelvollisen uran kirjailijana, kustantajana ja poliitikkona. Äitinsä kirjeistä ja kirjoituksista muokattu ja kirjoittajan omilla huomioilla täydennetty teos oli sivistyneen pisteliäs kuvaus hyvin toimeentulevien snobien luovimisesta tapojen, tottumusten ja omien mielihalujen ristiaallokossa.

Poliitikkona Nicolson ei yltänyt aivan raskaaseen sarjaan, mutta kustantajana ja toimittajana hänen saavutuksensa myönnetään, vaikka kuuluisien vanhempien varjosta ei ollut helppo nousta esille.

Nicolsonin sodan jälkeen perustamansa kustantamo Weidenfield & Nicolson ei laillisia sanktioita tai yleisön reaktioita pelännyt, kun otti Nabokovin Lolitan ohjelmaansa 1959. Kirjailijana Nicolson laati elämäkertoja mm. Napoleonista ja Jane Austenista, toimitti kokoelmat niin isänsä päiväkirjoista ja vanhempiensa kirjeistä kuin kuusiosaisen kokoelman Virginia Woolfin kirjeitä. Muistelmateos Long Life ilmestyi 1997.

Vuonna 2000 ilmestynyt elämänkerta Woolfista on pieni kirja ajasta, joka muovasi ja antoi suunnan Nicolsonin omalle elämälle. Siksi se onkin lopulta mielenkiintoisempi dokumenttina kirjoittajan lapsuuteen jääneistä mielikuvista kuin kuvauksena kirjailijasuuruuden elämänvaiheista. Jälkimmäisten osalta Nicolson käy pikaisesti läpi keskeiset: Woolfin rikkonaisen lapsuuden, traumaattiset kokemukset, Bloomsburyn ryhmän istunnot, Hogarth Pressin perustamiset, kirjalliset ensiaskeleet, kunnian ja maineen vuodet sekä traagisen itsemurhan.

Aika ajoin Nicolson tyrmää historiaan jääneitä arvioita Woolfin neuroottisuudesta, seksuaalisuudesta, feminismistä tai poliittisesta radikalismista. Hänelle Woolf oli hieman totinen, sosiaalisesti säikky, yhteiskunnallisesti valveutunut mutta myös rajoittunut, ujon arka, etäinen ja ympäristöään sekä ihmisiä terävästi tarkasteleva vanhempi nainen, jonka kuivakka huumori pääsi esille tutussa seurassa tai lyhyissä, kahdenkeskisissä kohtaamisissa. Ja olihan hän tietenkin myös rakastunut ja rakastettu nainen, aviovaimo ja kirjailija.

Onnistuneimmillaan Nicolson on kuvatessaan kohtaamisiaan Woolfin kanssa. Nuo pienet hetket ovat lapsen muistoissa täynnä taikaa:

Matkustimme kerran kahden hänen kanssaan junalla Lontooseen. Kun olimme poistumassa asemalta, hän kuiskasi minulle:

"Näetkö tuolla nurkassa seisovan miehen?"
"Kyllä."
"Hän on bussinkuljettaja Leedsistä. Hän on ollut lomalla setänsä luona, jolla on maatila täällä lähellä."
"Mutta Virginia, kuinka voit tietää sen? Ethän ole koskaan ennen tavannut häntä?"
"Asiasta ei ole epäilystäkään."

Sitten hän kertoi minulle puolisen tuntia kestäneen matkan ajan tuon miehen koko elämäntarinan. Piippuaan tupruttelemaan jääneellä miehellä ei ollut aavistustakaan siitä, että hän oli päässyt henkilöhahmoksi 1900-luvun kirjallisuuteen.

Nigel Nicolson: Virginia Woolf. Suom. Ruth Jakobson. Ajatus Kirjat 2007.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate